6.3.2012

Teinistä aikuiseksi

Teininä ajattelin, etten halua lapsia koskaan, vaan minusta tulee tiukka uranainen. Parikymppisenä asenne alkoi pikku hiljaa pehmentyä, ja aloin ajattelemaan, että kyllä minä joskus lapsia haluan, se aika ei vain ole vielä. Mietin, että kyllä se tunne sieltä vielä tulee.

Toisaalta minulla on ollut aina sellainen kummallinen tunne, etten välttämättä koskaan pysty saamaan lapsia. Se ei perustu mihinkään lääketieteelliseen faktaan, tai järkevään tapahtumaan, se tunne on vain aina ollut siellä. Ehkä se johtuu siitä, että kehityin myöhemmin kuin muut. Tai sitten se on itse luomani puolustusmekanismi, jolla voin torjua mahdollisen epäonnistumisen. Jos en koskaan saisi lapsia, ehtisin ainakin valmistautumaan pettymykseen tarpeeksi pitkään. Ehkä.

Nyt 30 on ohitettu jo, ja tosiasiat täytyy pikku hiljaa kohdata. Jos lapsia haluaa, ei voi odottaa ikuisuuksiin. Moni saa toki lapsia vanhempanakin, mutta kaikilta se ei onnistu. Ja ottaen huomioon tämän minun kummallisen tietoisuuteni lapsettomuudestani, on täysin mahdollista että meidän kohdallamme tämä lapsiprojekti onkin vähän tavallista pidempi.

Kuinka pitkään sitä uskaltaa odottaa ennen kuin yrittää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti