30.4.2012

Mummo-kuume

Hieno otsikko. Keksin jossain välissä, että vaikka epäilen haluanko äidiksi, olen täysin varma siitä, että haluan isoäidiksi. Miettikää miten mahtavaa; saa kokea suvun jatkumisen mieletöntä fiilistä, nähdä viitteitä omista geeneistään, nauttia omista jälkeläisistään aina silloin tällöin, ja antaa sitten tyypit takaisin vanhemmilleen ja jatkaa omaa arkea. Täydellistä! Sitä minä haluan!

Minor detail: tullakseen mummoksi, pitää ensin tulla äidiksi. Bummer. Ei tämä niin helppoa ollutkaan.

23.4.2012

Äidillisyys / isällisyys

Isyyspakkauksen Tommi kirjoitti (taas) osuvasti isyydestä ja isällisyydestä. Parhaat nostot olivat ehdottomasti
  1. Hölmöä kysyä pidätkö lapsista, koska lapsia on niin moneen menoon. Aika itsestäänselvyys, mutta näköjään tämäkin piti sanoa ääneen ennen kuin se kolahti.
  2. Lapsensa toisen ihmisen syliin tunkeminen ei todennäköisesti saa aikaan vauvakuumetta, vaan juuri päinvastaisen reaktion. Voi miten tuttu tilanne.
Kun vielä luin kyseisen postauksen kommentteja, tunsin jotenkin lämpimän läikähdyksen sisälläni. Ei se nyt niin kovin poikkeavaa ole, ettei pode vauvakuumetta tai intoudu lapsista.

Fiilikseni oli muutenkin todella hyvä luettuani jutun ja kommentin, itsellekin nimittäin selvisi jotain. Olen potenut paljon sitä, miten en vieläkään tiedä haluanko lapsen vai en. Nyt kuitenkin ymmärsin itsestäni, että oikeastaan olen epäillyt tätä koska en ole kokenut vauvakuumetta. Lapsen voi kuitenkin haluta ilman sitä kuumettakin. Se on ehkä erilaista halua, mutta ihan yhtä oikeutettua.

22.4.2012

Kaksinelo

Kävin ystäväni kanssa syömässä tällä viikolla. Hän koki aiemmin pari keskenmenoa, mutta on nyt suloisen nuoren neidin äiti. Ajauduimme puhumaan myös lapsettomuudesta ja miten siihen pitäisi suhtautua. Hän kertoi puhuneensa miehensä kanssa aikoinaan, että mikäli heillä ei tärppää, eivät he lähde lapsettomuushoitoihin, vaan "tyytyvät osaansa".

Helppoa se on toki sanoa lapsi sylissä, mutta itse olen miettinyt paljon tuota samaa asiaa. Jotenkin tällä hetkellä ainakin tuntuu, että en lähtisi hoitoihin. Tiedostan kuitenkin hyvin selvästi, että ajatukset tämän suhteen saattavat muuttua ajan myötä, viimeistään siinä vaiheessa jos se paljon puhuttu vauvakuume iskee. Tuntuu vain tällä hetkellä hassulta ajatukselta lähteä rankkoihin hoitoihin, kun ei edes tiedä haluaako lasta ihan aikuisten oikeasti. Osittain tästä syystä toivoin, että tutkimuksissa olisi löytynyt joku selkeä vika, tällöin jatkosta olisi voinut tehdä yksiselitteisen ja tietoisen päätöksen. Nyt sitä on tuomittu odottamaan - asia missä minä en ole kovinkaan hyvä.

Jäin miettimään myös sitä, miltä tulevaisuuteni näyttäisi jos lasta ei tule. Meillä on miehen kanssa tosi kivaa yhdessä ja dink-elämä on oikein mukavaa. Voisimme tehdä ihan erilaisia juttuja ja nauttia elämästä hyvin itsekkäästi. Kukaanhan ei voi arvioida kumpi elämä on parempaa, koska molempia ei voi kokea. Moni myöhään lapsen saanut sanoo voivansa arvioida, koska elivät pitkään kaksin. On kuitenkin eri asia olla kaksin nuorena, kaikki vielä edessä, kuin olla kaksin keski-ikäisenä tai vanhana.

Varmasti sitä lähtisi suunnittelemaan elämäänsä aivan toisin jos se olisi kaksineloa. Miettisi harrastukset niin, että niistä riittää iloa pitkään, rakentaisi ystäväpiirinsä eri tavoin ja toki suunnittelisi myös taloutensa toisin. Ja lopettaisi turhan odottamisen.

Nyt tilanne on kuitenkin aivan auki. Itse en uskalla tai halua suunnitella elämääni liian pitkälle, koska jos suunnitelmat jäävät tavoittamatta, seuraa siitä iso pettymys. Oli tavoite sitten kumpi tahansa. Vai voisiko olla niin, että jos suunnittelee onnellista elämää kaksin ja siihen tuleekin kolmas, ei se olisikaan pettymys? Se on varmasti enemmän mahdollinen skeenario kuin suunnitella elämää kolmin ja päätyä onnelliseksi kaksin.

21.4.2012

Itseanalysointia

Argh, nyt aloitin sekoilemisen. Olen taputellut itseäni olkapäästä, koska olen ottanut tämän projektin niin pragmaattisesti, enkä stressaa tai mieti sitä juurikaan. Nyt kuitenkin huomaan vähän väliä "oireita" raskaudesta.

Lähestyvää vappua pohdittaessa sanoin miehelleni, ettei juhliminen normiporukassa oikein innosta, koska voisin ottaa tänä vuonna vähän rauhallisemmin. Mitä? Minä, joka innostun viinisaavista hyvien kaverien kesken AINA, ehdotan että voitaisiin tehdä jotain muuta ja ottaa rauhallisemmin. Mun on pakko olla raskaana.

Tällä viikolla oltiin kummitytön 3-v-synttäreillä. Siellä oli tarjolla ruokaa ja ruuan kanssa viiniä. Mun ei tehnyt viiniä lainkaan mieli, vaan join pelkästään vichyä. Say what? Minä, joka en juuri koskaan kieltäydy lasillisesta viiniä, en halunnut maistaakaan. Selvästi raskaana.

Olen hirveä vilukissa, siis oikein todella. Meillä kotona mies hyppii t-paidassa samaan aikaan kun minä vedän villapaitaa päälle ja pidän tyytyväisenä sukkiksia housujen alla. Tai saata istua autossa pari tuntia toppatakki päällä ilman mitään vaikeuksia, lämmöstä nauttien. Tällä viikolla autossa laitoin ilmastoinnin päälle täysillä, koska mulla tuli vartin ajon jälkeen kuuma. Hormonit sekaisin, sen on pakko olla raskaus.

Mikä mua vaivaa, mielikuvitus tekee jäynää mun kustannuksella oikein kunnolla!? Otetaanpa askel taaksepäin ja vähän rauhallisemmin. Hyppysellinen realisimia, kiitos.

20.4.2012

Mielen muuttamisesta

Uusimmassa Trendissä (ei, en tilaa enkä osta sitä, se on huono lehti, mutta sain näytenumeron kotiin ja olen lukenut sitä) oli Maria Veitolan juttu hänen raskaanaolemisestaan. Juttu alkoi sillä, että Veitola totesi, miten hän päätti tehdä lapsen ja katsoa mitä tapahtuu. Mulla kiehahti ensin täysillä, kun taas joku "päättää tehdä lapsen kun se sopii". Luin kuitenkin juttua eteenpäin ja totesin, ettei tuo ollutkaan pääasia, vaan huolimaton johdanto asiaan. Vaikka onkin kivaa, että joku onnistuu kertaheitolla, kirpaisee se silti.

No, kuitenkin, Veitola kirjoitti siitä, miten hän on (aina?) ollut sitä mieltä, ettei halua lapsia. Nyt kun hänen mielensä muuttuikin, on ympäristö ollut järkyttynyt siitä, miten hän on kääntänyt kelkkansa ja "pettänyt" heidät. Joku iltapäivälehti taisi uutisoida kolumnin, että Veitolan ystävät jättivät hänet uutisen jälkeen.

Itse jäin miettimään ennemmin sitä, miten raskaaksi tuleminen ja lapsen saaminen muuttaa kiinnostuksen kohteita ja mieluisia keskusteluaiheita, ja miten se aloittaa siirtymisen toiseen kaveripiiriin. Kyse ei siis ole siitä, että joku jättää toisen, vaan siitä että kukin viettää aikaansa sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa pystyy keskustelemaan itseään kiinnostavista asioista. Lieneekin luonnollista, että sitä pikku hiljaa ajatuu toisenlaisten kaverien seuraan, koska sieltä saa vastakaikua omille ajatuksilleen. Ei kyse ole tällöin mistään välirikosta lapsen takia. Eiköhän itse kukin voi katsoa raskaana olleessaan itseään peiliin, jos tuntuu että kaverit kaikkoavat. Ei itseänikään kiinnosta vaippajutut kun omia lapsia ei ole, enkä ymmärrä miksi joku niistä haluaisi puhua. Pyöräytän myös silmiäni joka kerta, kun joku kaveri facebookissa postaa pissa-kakka-juttuja. En halua lukea niitä, enkä ymmärrä miksi kukaan muukaan haluaisi.

Mieleni muuttuu varmasti tämän(kin) asian suhteen omien lapsien kohdalla. Toivon kuitenkin, että mulla säilyisi sosiaalinen silmä sen verran, etten tuputtaisi näitä juttuja niille joita ne eivät kiinnosta, ja siten karkota ystäviäni. Ei kaikesta tarvitse olla samaa mieltä tai kiinnostunut, mutta asioita voi myös suodattaa.

Mieltähän saa muuttaa, mutta ei voi olettaa, että muiden mieli muuttuu samaa tahtia ja loukkaantua sitten kun näin ei tapahdukaan.

18.4.2012

Taas tapahtuu

Paitsi että otin vähän etäisyyttä kirjoittamiseen, otin vähän etäisyyttä projektiin. Ihan tietoisesti. En tiedä johtuiko siitä vai mistä, mutta taas tuntuu siltä, että tapahtuu paljon.

Työrintamalla, sekä minun että miehen, tapahtuu tosi jänniä juttuja, ja nyt yritetään mennä avoimin mielin täysillä eteenpäin. Se ei pelaa joka pelkää, eikä saa jollei yritä, eikä sitä yrittänyttä myöskään laiteta. Ja muut suomalaiset sananlaskut, jotka kannustavat yrittämään. Jännä, miten yleisesti sanotaan että suomalaiset pelkäävät epäonnistumista, ja silti meillä on älyttömästi yrittämiseen kannustavia sananlaskuja.

No, jotenkin olen myös saanut päähäni, että sen aukiolotutkimuksen jälkeen tulisin helpommin raskaaksi. Ja taas kerran samanaikaisesti odotan ja pelkään menkkojen alkamista. Voisitko pää päättää mitä haluat? Tänks.

Kävi miten kävi, nyt tapahtuu taas ja se on hyvä. Mikään ei ole rassaavampaa kuin paikallaan olo. Silloin sitä jää märehtimään itseään, eikä varmasti pääse eteenpäin. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

17.4.2012

Tauko

Otin vähän aikalisää kirjoittamisen kanssa. Teki hyvää. Tuli itselle sellainen olo, että kun kieriskelin tilanteessani, upposin siihen vain syvemmälle. Nyt sain kuitenkin vähän etäisyyttä koko juttuun ja moni asia tuntuu vähän kirkkaammalta.

Kevät tulee, ihan varmasti! Ihan kohta!

4.4.2012

Muiden reaktiot

Mä en ole mitenkään erityisen laajasti mainostanut tätä meidän projektia, vaikken sitä ole sen suuremmin peitellytkään. Lähimmät ystävät tietävät, sekä muutama muu, joiden kanssa aihe on tullut esille ja joiden kanssa aiheen käsittely on tuntunut luontevalta.

Yksi syy miksen olen tästä enempää mesonnut on se, että olen aiemmin samassa jamassa olleiden ystävien kohdalla kuullut häkellyttäviä reagointeja. Ja jos muiden kohdalla asia on pöyristyttänyt, en edes halua tietää miten reagoida jos kyse olisi mun omasta tilanteesta.

Mulla on pari ystävää, jotka ovat saaneet lapsensa ns. pitkän kaavan kautta, ja heille molemmille projekti oli äärimmäisen raskas. Kerran kävi niin, että ystäväni oli jälleen saanut inseminaation jälkeisen keskenmenon ja oli tilanteesta ns. pahasti rikki. Istuimme hänen ja toisen kaverin kanssa kahvilla, kun yhtäkkiä ystäväni huomasi kehyksiin laitetun ultrakuvan ja tajusi kaverimme olevan raskaana. Kaverimme siitä sitten intoutui hehkuttamaan asiaa. Ystäväni hanskasi tilanteen, mutta poistui vähän myöhemmin ennenaikaisesti. Jälkikäteen totesin kaverille varovasti, että vastaisuudessa kannattaa varmaan olla hieman diskreetimpi, kun tietää toisen tilanteen. Vastaus oli "Kyllä sen nyt pitää oppia tulemaan tilanteen kanssa toimeen" ja myöhemmin vielä lisäsi, ettei ymmärrä näitä lapsettomuus-stressaajia, koska "ei siitä pitä tehdä elämää suurempaa tilannetta jos ei heti tärppää". Niin, kun itse onnistuu muutaman kuukauden projektin jälkeen, pystyykin toisen puolesta kommentoimaan. Eikä mun mielestä ole ystävän tehtävä koetella miten toinen hanskaa tilanteen.

Toinen mistä mulla nousee niskakarvat pystyyn ovat nämä, jotka sympatiseeraavat oman "kokemuksen" perusteella. Kaksi kaveria ovat lohdutelleet, miten ymmärtävät tilanteen, sillä kärsivät itsekin lapsettomuudesta ennen onnistumistaan. Toinen tuli raskaaksi yli kolmen kuukauden yrittämisen jälkeen, toinen rassukka joutui yrittämään melkein puoli vuotta.

wtf?

3.4.2012

Röörit auki

Tänään oli paljon puhuttu/mietitty/pelätty munatorvien aukiolotutkimus. Stressasin etukäteen ihan älyttömästi, valvoin illalla ja mietin, ja aamullakin menin klinikalle aika vastentahtoisesti. Ohjeena oli ottaa 600-800mg ibuprofeenia, määrä jonka pelasin varman päälle ja otin 900mg. Lisäksi mulla on yskän takia määrättynä Codesan Compia, joten otin aamuannoksen juuri ennen lähtöä, jotta sekin vähän helpottaisi osaltaan. (kodeiini muuttuu kropassa morfiiniksi)

Vastassa oli uusi lääkäri, joka ei ollut hänkään varsinaisesti mikään elohiiri. Vähemmän paapomista ja lässytystä kuitenkin, joten paremmin mulle sopiva tyyppi. Operaation selostuksen jälkeen asetuin penkille ja homma laitettiin käyntiin. Instrumentit tuotiin valmiiksi lämmitettyinä paikalle, mistä annan Väestöliitolle pisteet! Pikku juttu, mutta vähentää epämiellyttävyyttä.

Itse tutkimus oli mun kohdalla todella helppo keikka. Rehellisesti sanoen ikävin kohta oli levittimen laitto, ja sekin oli helpompi kuin normi-gynellä. Mua alkoi melkein naurattamaan kun niin etukäteen stressasin. Odotin koko ajan, että kohta se kipu iskee, mutta en varsinaisesti edes tuntenut tutkimusta. Eli näköjään tutkimus voi olla myös hyvin neutraali. Nyt jälkikäteen voin etäisesti tuntea jotain olkapäässä kuten varoitettiin, mutta en kutsu sitä edes kivuksi. Lähinnä sellainen tunne, etten pidä muita hulluina kun puhuvat olkapääoireista tutkimuksen jälkeen.

Jossain vaiheessa tutkimusta lääkäri pahoitteli, ettei kyseessä ole opetustilanne, koska kaikki menee niin oppikirjan mukaan. Neste ja ilma valuivat tasaisesti molempiin putkiin samanaikaisesti, ilman mitään kikkailuja. Kuulemma putket olivat symmetrisesti auki ja kohtukin oikeassa asennossa. Tästä(kin) syystä tutkimus oli ilmeisesti niin kivuton.

Lopputulos on siis se, että putket ovat auki ja kaikki on kunnossa. Meissä kummassakaan ei ole mitään vikaa, vaan olemme selittämättömästi lapsettomia. Lääkärin suositus oli, että koska emme stressaa tästä tilanteesta, yritämme nyt ainakin syksyyn kotikonstein ja mietimme sitten mitä haluamme tehdä. Seuraava askel kun on käytännössä piikitys/inseminaatio/koeputkihedelmöitys. Me ei olla vielä yhtään puhuttu siitä miten suhtaudutaan varsinaisiin hoitoihin. Itse en varsinaisesti intoile ajatuksesta. Ainakaan vielä.

Tavallaan kiva kuulla, että kaikki on kunnossa, mutta toisaalta olisi ollut hyvä löytää ongelmalle syy. Nyt sitten vain odotetaan ja yritetään. Ja kypsytellään päätä tähän koko lapsiasiaan.