19.12.2014

Kun aika vilistää

Olen jonkin aikaa miettinyt, että pitäisi reflektoida kulunutta syksyä ja kun Hilkkakin kauniisti pyysti, ajattelin laittaa ajatuksia paperille. Tekstistä tuli (taas) aika pitkä, mutta en halunnut sitä jakaa useampaankaan pätkään.

Lapsi on kohta jo 8kk ja olen ollut töissä melkein 3kk. Aika juoksee käsittämätöntä vauhtia! Jotenkin pieniä välietappeja on koko ajan, sattuu ja tapahtuu ja tuntuu että aika menee selvästi eteenpäin aiemman matelemisen sijaan. Pieni Ihminen kasvaa käsittämätöntä vauhtia. Vasta äsken hän syntyi ja nyt suuhun puskee jo hampaita ja tyyppi yrittää lähteä liikkeelle.

Paluu töihin oli helpompi kuin ajattelin. Ajatus erosta tuntui etukäteen vaikealta, mutta tosipaikan tullen kaikki on mennyt tosi kivasti. Ensimmäisenä päivänä oli haikeaa, mutta helpotti kun lapsen hoitaja toi Pienen Ihmisen iltapäivällä syömään ja viettämään hiukan aikaa kanssani. Onnekas olen, kun työ joustaa tuon verran. Töihin tarttuminen oli mahtavaa, enkä tiedä olenko koskaan saanut inboxin läpikäymisestä niin paljon iloa, kuin parina ensimmäisenä päivänä töihinpaluun jälkeen. Olen nauttinut töistäni ja siitä, että saan olla itsekseni ja tehdä jotain kansantaloudellisesti merkityksellistä. Olen ottanut kaiken irti työpäivistä ja todella rehellisesti tykännyt olla toimistolla.

Samanaikaisesti loppuiltapäivästä onkin jo kiire kotiin. <3

Arkemme on vakiintunut jo mukavasti ja löytänyt omat uransa. Lapsi nukkuu yönsä kohtuullisesti, joskus koko yön, mutta yleensä jonkun kerran heräillen. Minä herään Miestä herkemmin itkuun, joten myös nousen ja käyn laittamassa tuttia takaisin suuhun. Onneksi lapsi yleensä nukahtaa heti sen jälkeen ja itse samoin. Kun aurinko nousee, herää lapsikin yöuniltaan ja suoritamme vahdinvaihdon, yleensä kuuden-seitsemän välillä. Mies viettää aamulla aikaa lapsen kanssa, pitää seuraa ja antaa aamupuurot, ennen kuin hoitajan päivä alkaa. Minä saan torkkua vielä hetken ja hoitaa aamutoimeni rauhassa. Aiemmin syksyllä meillä oli kausi, jolloin lapsi nukkui Todella Huonosti. Aloitti heräämisen 01-02 aikoihin ja heräili 30-45 min välein aamuun asti. Silti piti lähteä töihin ja Äiti oli Vähän Väsynyt. Päädyimme pitämään unikoulua ja se toimikin hienosti. Sen jälkeen on ollut isompia uniongelmia lähinnä hampaiden takia, mutta vain yksittäisiä öitä, jotka kyllä kestää.

Töistä yritän lähteä kotiin viiden aikaan, ihan viimeistään kuuteen mennessä. Näin minulle jää 2-3 tuntia aikaa lapsen kanssa iltaisin. Leikimme, syömme ja menemme rauhassa nukkumaan. Hoitajamme valmistaa meidän ruokamme, joten saamme keskittyä laatuaikaan lapsen kanssa. Yleensä minä nukutan lapsen, koska se on minusta ihanaa (lapsi menee todella nätisti iltaisin nukkumaan). Välillä Mies hoitaa tämän, joko siksi että itse joudun lähtemään eteenpäin, tai siksi että haluamme varmistaa, ettei lapsen nukkumaanmeno riipu minun läsnäolostani. Tarvittaessa jatkan töitä kotona lapsen nukkumaanmenon jälkeen, mitä sitäkin tapahtuu säännöllisesti. Olen ilmoittanut töissä, että en ota palavereja klo 17-20 väliselle ajalle ja aika hyvin tämä onkin onnistunut. Se toki tarkoittaa, että aikaeron takia palavereja on sitten klo 20 jälkeen, mutta tämä on mielestäni parempi vaihtoehto.

Olen siis pitänyt perussääntönä, että tulen aina kotiin illalla töiden jälkeen ja olen kotona Lapsen nukkumaanmenoon saakka. Jos on jotain muuta ohjelmaa, yritän mahdollisuuksien mukaan järjestää niin, että voin lähteä vasta nukkumaanmenon jälkeen. Yleensä se onnistuu, mutta välillä ei, jolloin Mies ottaa ohjat. Joskus harvoin olemme olleet molemmat poissa nukkumaanmenon aikana, jolloin hoitaja laittaa lapsen nukkumaan. Käymme miehen kanssa ulkona syömässä noin kerran viikossa, mutta tällöinkin lähdemme vasta Lapsen nukkumaanmenon jälkeen. Tämä onnistuu hienosti kiitos hoitajamme, sekä siksi että lapsi nukkuu niin hyvin. Voimme olla rauhassa tietäen ettei poissaolomme aiheuta ongelmia.

Imetystä olen edelleen jatkanut, mutta se on pikku hiljaa vähentynyt ja nyt ollaan todennäköisesti loppumisen kynnyksellä. Pumppasin alkuun työpäivän aikana kertaalleen, ja syötin itse töiden jälkeen, ennen nukkumaanmenoa ja aamuisin - tällöin päästiin 4 rintamaitosyöttöön päivässä jolloin jouduttiin vain hieman täydentämään korvikkeella. Pikkuhiljaa pumppaaminen onnistui kuitenkin huonommin ja huonommin ja kuukauden jälkeen juuri mitään ei irronnut. Siirryimme siis imetykseen kotona ollessani, eli 2-3 kertaa päivässä. Maidoneritys on kuitenkin sen jälkeen vähentynyt entisestään ja nykyisin pystyn syöttämään enää korkeintaan kerran päivässä. Olin muutaman päivän työmatkalla ja vaikka siellä sinnikkäästi pumppasin ylläpidon takia, oli muutos kotiinpaluun jälkeen selkeä. Kun lapsi joutuu tekemään enemmän töitä kuin pullon kanssa, eikä siltikään saa yhtä paljon, hermostuu hän nopeasti. Niinpä imetän tällä hetkellä lähinnä kun hän on uninen ja imetyksen tarkoitus on ennemmin läheisyys kuin ravinnontarve. Mielelläni jatkaisin, mutta homma on kirjaimellisesti kuivumassa kasaan. Tällä mennään.

Kiinteitä menee neljän kertaa päivässä: aamu- ja iltapuurot, päivällä sosetta ja iltapäivällä tuorehedelmää. Soseet olen tehnyt itse; teen 2-3 viikon välein isomman satsin pakkaseen. Parin tunnin kertapanoksella saa tehtyä jo paljon ja jääkuutioista on helppo koota erilaisia sekoituksia.

Hoitajan kanssa on mennyt todella hienosti. Ainahan vieraan ihmisen ottaminen mukaan arkeen on oma riskinsä, mutta meillä on tuntunut käyneen tuuri. Kun lapsi näkee hoitajan ensimmäisen kerran aamulla, leveä hymy syttyy molempien kasvoille. Se tuntuu hyvältä.
Olen pelännyt mustasukkaisuutta, koska lapsi viettää enemmän aikaa hoitajan kuin minun kanssani, ja luonnollisesti (toivottavasti) oppii varmasti luottamaan häneen kovasti. Tähän mennessä sitä ei ole onneksi ollut, vaan olen voinut olla vilpittömän onnellinen että tämä ihminen on lapseni elämässä. Uskon, että niin kauan kuin tiedostan asian, osaan paremmin käsitellä sitä. Faktahan on, että kaikille on parempi että lapsi aidosti luottaa hoitajaansa, eikä vaadi minun läsnäoloani. Vaikea tilanteesta tulee, jos/kun joskus muutamme tai hoitaja lähtee pois, sillä tällöin tärkeä ihminen lapsen elämässä "katoaa". Käsitellään sitä sitten siinä vaiheessa.

Koen, että me olemme todella onnekkaita saadessamme pyörittää arkeamme tällä tavoin. En usko, että olisin viihtynyt täysillä kotona lapsen kanssa kovin paljon pidempään. Rehellisesti, ja raadollisesti sanoen nautin ajasta lapsen kanssa paljon enemmän nyt, kun saan kuluttaa energiaa ensin töissä ja sitten tulla kotiin. Samoin se, että meillä on oma hoitaja on aivan fantastista. Se, että voimme käyttää ajan niin täysipainoisesti ensin lapsen kanssa, ja sitten keskenämme, on todella ainutlaatuista ja muistan arvostaa sitä päivittäin. Hoitaja onkin arkemme suurin sankari.

Arkemme on todella nautinnollista tällä hetkellä. Väsymys ei paina sen enempää kuin ennenkään, koska vaikka joudun heräilemään, on rytmini muuten muuttunut ja kokonaisunimäärä on vähintää sama kuin ennenkin. Jaamme vastuuta lapsesta Miehen kanssa ja kun välillä tulee epätoivon tai ärsyyntymisen hetkiä, on toinen siinä ja itse saa ottaa tauon. Lapsi on kovin rakas ja sydämessä läikähtää kun vain vilkaisenkin kuvaa työpöydällä. En suoraan sanottuna uskonut, että arki lapsen kanssa edes voisi olla näin vaivatonta ja mukavaa. Tässä on hyvä.

Oikein nautinnollista joulun koti-Suomeen, toivottavasti saisitte lunta.