Tämä nauratti tänään

Jotta meno ei mene liian ryppyotsaiseksi:
http://ryppyjaraskaudessa.blogspot.sg/2014/02/aitiystyohaastattelu.html

Kirjoittajalla on muutenkin omaan ironiseen otteeseeni sopiva meininki. Välillä mennään pöpelikköön, välillä osutaan napakymppiin, mutta ennen kaikkea uskalletaan puhua myös niistä asioista mistä ei yleensä puhuta.

Vastaus haasteeseen

Yleensä en innostu haasteista lainkaan, niiden lukemisesta tai varsinkaan vastaamisesta. Maailman Valtavin Toive -blogin ndoton haasteessa oli kuitenkin sellaisia kysymyksiä, joita halusinkin lähteä pohtimaan. Samaten, nämä eivät olleet liian henkilökohtaisia ja paljastavia.

1. Mietitkö usein maailman ihmeellisyyttä ja sen syntymistä/muodostumista?
Mietin usein hetkien onnellisuutta ja elämän tarkoitusta, ja sitä mitä haluaisin ehtiä tekemään ennen kuin kuolen. Samaten mietin usein onko kaikki sattumanvaraista, vai onko asioilla tarkoitus. Vielä olen sattumanvaraisuuden kannalla, insinööri kun olen.

2. Miksi haluat/halusit tai et halua/halunnut lapsia?
Haluaisin kokea äitiyden onnentunteet raskauden. Raskaana olevat naiset ovat (usein) upeita, ja olen jo päättänyt, että minusta tulee sellainen, jos ikinä raskaudun. ;) Lisäksi haluaisin saada lapsenlapsia. Olisi mahtavaa nähdä, että minun puuni jatkaa kasvua.

3. Mitä lehtiä luet edes suht´säännöllisesti? /Jos et lue mitään, mikset?
Luen todella vähän lehtiä. Ihan vain siitä syystä, etten ehdi. Työt haukkaavat ison osan arjestani, ja toisaalta sosiaalinen media ja web muutenkin vievät älyttömästi (liikaa?) aikaani. Rakastan ajatusta lehtien lukemisesta, mutta käytännössä ajaudun aina tekemään kaikkea muuta.

4. Mikä tilanne on aiheuttanut eniten kateutta sinulle viimeisen vuoden aikana?
Se, kun ihmiset tulevat raskaaksi sormia napsauttamalla. Kun asiat tapahtuvat luonnollisesti ja helposti. Usein mietin, miten epäreilua on, miten helposti muut onnistuvat. Tämähän on ihan typerää, koska muuten elämäni on ihan mahtavaa! En voi käsittää miksi olen niin pienisieluinen, että jään kiinni yhteen yksityiskohtaan.

5. Mitä sanot harrastuksiksesi, jos joku niitä kysyy? [Nehän ei välttämättä ole harrastuksiasi oikeasti :D]
Rehellisesti sanoen, mitä milloinkin. Varsinaisia harrastuksia ei ole, vaikka aktiivinen olenkin, joten vastaan sen, mitä juuri niihin aikoihin olen tehnyt.

6. Mitkä 10 sanaa tulevat mieleesi sanasta "lastensuojelu"?
Liian usein epäonnistuva, hyvää tarkoittava ja välttämätön järjestelmä.

7. Kenen et haluaisi lukevan blogiasi tietäen, että se on sinun?
En kenenkään. Haluaisin pitää tämän täysin anonyyminä. Yhdelle ystävälle jäin valitettavasti kiinni, mutta koska hän alkoi lukemaan tätä alunperin aiheen takia, pystyn elämään asian kanssa. Tai ainakin yritän.

8. Mikä antaa sinulle toivoa, kun sitä eniten kaipaat?
Mies.

9. Mikä on oudoin esine, jonka tiedät olevan olemassa lapsiperheitä/lapsia varten?
Ah, näitä on niin paljon! Kaverini asuu USAssa ja linkkailee aina välillä sikäläisiin verkkokauppoihin, jotka ovat pullollaan kaikenlaista roskaa. En tiedä minkä erityisesti valitsisin, mutta tässä pari ehdokasta:
The Peepee Teepee for the Sprinkling WeeWee - olen sanaton
Kosteuspyyhkeenlämmitin - koska kylmä kosteuspyyhe traumatisoi tunnetusti lapsia
Sähkökehto - olen kerran nähnyt vastaavan livenä, ja ensimmäinen ajatus oli, että lapsi alkaa kärsiään siinä matkapahoinvoinnista, tai tipahtaa kyydistä

10. Mitkä kolme sanaa kuvaavat parhaiten pukeutumistyyliäsi?

Klassinen ripauksella trendikkyyttä

Iän merkitys

Olen kasvanut kuullen saarnaa siitä, miten naisen hedelmällisyys laskee kuin lehmän häntä 35 vuoden jälkeen. Vaikka ihan vielä ei olla siellä, on mielessä ollut koko ajan pientä paniikkia, koska jos nyt jo on vaikeaa, miten vaikeaa se on kohta. Ilmeisesti tarina ei ole kuitenkaan ihan näin synkkä. The Atlantic, joka on käsitykseni mukaan ihan kohtuullisen luotettava lähde, julkaisi vastikään artikkelin aiheesta.

Artikkelin mukaan näkemykset hedelmällisyyden nopeasta laskusta ovat pahasti liioiteltuja, ja perustuvat 1800-luvulla kerättyyn dataan. Vaikka itselleni suurin järkytys oli ehkä se, että media ei todellakaan suorita riittävästi lähdekriitiikkiä tai tutki taustoja, ei tämä ole olennaista blogin kannalta. Mikä on olennaista on se, että
a) tässä ei välttämättä olekaan iän takia niin kiire, että pitäisi alkaa stressaamaan, ja;
b) voin lopettaa itseni ruoskimisen sen suhteen, että olisi kuitenkin pitänyt aloittaa aiemmin.

Niille, jotka eivät jaksa lukea koko artikkelia, voin se summata pariin olennaiseen asiaan. Ensinnäkin, iällä on merkitystä hedelmällisyyden suhteen, mutta vasta 40 vuoden jälkeen. Toisekseen, nuoremmat reagoivat paremmin IVF:ään, eli jos sille tielle pitää lähteä, on parempi aloittaa vähän aiemmin.

Omalta kannaltani artikkeli on rauhoittava siksi, että se antaa edelleen tilaa miettiä haluanko lapsen todella nyt vai vasta myöhemmin.

Ikuiselle jahkailijalle se toisaalta antaa typerän varauloskäynnin tästä(kin) päätöksentekotilanteesta.

Neljä on liikaa

Hiljaista on ollut. Ei ole ollut oikein mitään sanottavaa. Enkä toisaalta ole halunnut väkisinkään asiaa kaivella.

Mutta kyllä minä niin mieleni taas pahoitin. Aamu alkoi sillä, että selasin nopeasti blogeja (en nykyisin seuraa muiden tilanteita päivittäin) ja kävi ilmi, että kaksi kanssasisarta on tullut raskaaksi. Toki olen iloinen, kun pitkä odotus päättyy onnellisesti, mutta kyllähän se kouraisee.

Päivällä tapasin erään henkilön, jonka kanssa olemme neuvotelleet yhteistyöstä työrintamalla. Hän aloitti tapaamisemme kertomalla, että nyt on tullut esiin sellaisia henkilökohtaisia asioita, jotka vaikuttavat tilanteeseen. Ei olisi tarvinnut jatkaa, mutta sanoi hän sen kuitenkin ääneen. Raskaana. Olin iloinen hänen puolestaan, juttelimme siitä miten tässä iässä asia ei voi enää miettiä onko hyvä aika vai ei, vaan on otettava kiitollisuudella vastaan jos lapsi on tullakseen. Hymyilin, ja samalla mietin miten minäkin voisin ottaa lapsen kiitollisuudella vastaan.

Iltapäivällä kävin tutustumassa erääseen toimistotilaan, johon muuttamista harkitsemme. Siellä oli paikalla joukko todella mukavia ihmisiä ja tunsin heti yhteenkuuluvuutta. Tilassa työskentelee tällä hetkellä vain yksi nainen ja sillä hetkellä kun hän astui esiin muiden takaa, no, arvaatte varmaan. Vatsanseutua hallitsi todella kaunis pieni kumpu, josta ei voinut erehtyä.

Jotenkin tämä neljäs saman päivän aikana oli liikaa. Jotenkin minä mieleni niin pahoitin.

Saako tälle edes nauraa?

Otsikko viittaa tietenkin samannimiselle Hugleikur Dagssonin sarjakuvalle, joka leijailee usein hyvän maun rajoilla, mutta välillä aiheuttaa tahattomia naurunpyrähdyksiä. Aina joskus sitä miettii, voiko lapsettomuudelle nauraa, mutta välillä tuntuu ettei muutakaan voi.

Tapasin miespuolisen ystäväni (terkkuja vain, kun nyt kerran jäin kiinni tämän blogin kirjoittamisesta!). Tyypilliseen tapaani onnistuin töksäyttämään hänelle melko suorasanaisesti kysymyksen heidän ajatuksistaan jälkikasvun suhteen. (olen oman epäonnisen projektini myötä jotenkin alkanut oikeuttamaan utelut muiden suuntaan) Kysymys oli itsessään tyhmä, mutta sen aikaansaama keskustelu sitäkin antoisampi. Keskustelun sisältö ei kuulu tähän blogiin, mutta jäin kovasti pohtimaan hänen sarkastisen lakonista kommenttiaan siitä, miten "miehethän nyt eivät kärsi lapsettomuudesta". En ole itse koskaan asiaa miettinyt sen tarkemmin, mutta kyllähän aiheen käsittely on tehty meille naisille aika paljon helpommaksi.

Naisille on tavallaan luonnollisempaa ja hyväksyttävämpää tilittää aiheesta, mutta miehillä tilanne on toinen. Kunnon äijäilyyn kuuluu, että hehkutetaan mahdollisuutta lähteä kaljalle töiden jälkeen, tehdä pitkää päivää kun ei tarvitse hakea mukuloita töistä ja harrastaa juuri sitä mitä haluaa. Samalla unohtuu liian usein, miten lapsettomuus koskettaa pariskunnan molempia osapuolia. Se vain purkautuu eri tavoin, jos ylipäänsä pääsee purkautumaan.

Kyllä miestäkin sattuu. Kovaa.

Kaikki mahdollisuudet vielä edessä

Näin sanoi ystäväni.
Itse olen aloittanut varovaisen valmistautumisen lapsettomaan tulevaisuuteen. Ystäväni, liian monia tuloksettomia hoitoja jo läpikäyneenä näki tilanteemme toisin. Hän näki, miten meillä on kaikki apukeinot vielä kokeilematta. Jokainen hoito on uusi mahdollisuus. Ja ne ovat meillä kaikki vielä edessä, mikäli siihen haluamme lähteä.

Oikeastaan aika lohdullinen ajatus.

Oven toisella puolella

Aiemmin mainitsemani elämänmuutos ja muutto maailmalle on nyt totisinta totta, syksyinen Suomi tuntuu kaukaiselta ajatukselta, vaikka uudessa kotimaassani olen ollut vasta pari päivää. Nyt ollaan oven avaamisen lisäksi astuttu kynnyksen toiselle puolelle. Ovi pysyy silti kunnolla auki, mitään ei suljeta.

Kroppa tuntuu myös olevan mukana tässä projektissa, sillä kellontarkat ystäväni liittyivät seuraani lähtöpäivänä - aivan kuin korostaakseen uuden elämän alkua, johon ei lapsi kuulu. Ainakaan vielä. Viime viikkoina asiaa ei ole tosin tullut juuri ajateltua, koska kaikki aika on mennyt muutto- ja työruljanssin pyörittämiseen. Ja täällä taas uusia asioita on niin paljon, että kaikki aika menee uuden arjen rakentamisessa.

Uusi elämä tuntuu jännittävältä ja mielenkiintoiselta. Olo on onnellinen. Kyllä se näinkin näköjään onnistuu.

Lapsen viaton rakkaus

Tapasin viikonloppuna sisaruksiani ja heidän perheitään. Kaksi päivää täyttä showta, jonka jälkeen hiljainen koti tuntui maailman parhaalta paikalta.

Muutaman kerran pieni veljenpoika sai kyllä tätinsä sydämen sykkyrälle. Hänellä on nyt kausi, jolloin koetellaan vanhempien kärsivällisyyttä. Tällä kertaa se tapahtui kuitenkin siten, että ainoastaan täti kelpasi tekemään yhtä sun toista. Itkupotkuraivari ("Ha-lu-an Tädin!!!") hiljeni salamana päiväuniksi kun täti tuli viereen sängylle pötköttämään. Illalla pikkuherra sinnitteli myöhään hereillä, koska ei suostunut menemään nukkumaan ennen kuin saunassa ollut täti tuli lukemaan iltasatua. Sitten pystyi käpertymään suosiolla kainaloon nukkumaan. Pienessä seremoniassa kun piti keskittyä, kelpasi ainoastaan äidin tai tädin syli, ei edes isoäidin.

Kovempikin sydän siinä sulaa. <3

Kun ei niin ei

Juu, ei tärpännyt. Kroppa palkitsi mut Kuukauden Yrittäjänä ja antoi palkinnoksi kellontarkat menkat. Haluaisikohan MIKES palkata mut atomikellokseen nykyisen tilalle? (insinööriläppää)

Nyt meinaan yrittää noudattaa aiemman kirjoitukseni ohjetta ja olla ajattelematta asiaa. Edes jonkun aikaa. Katsotaan miten onnistutaan.

Hyvä puoli on, että duunipuolella tuli jänniä kuulumisia, ja motivaatiota elää lapsetonta arkeakin on.

Jännät ajat

Turhauduin tämän kierron ovulaation aikana pakkopullaan aika totaalisesti. Seksi on mahtava juttu, mutta kyllä se aika puulta maistuu pakon edessä. Ja tuntuu siltä, että sen pakottamisen jälkeen on vaikea suhtautua asiaan vapautuneesti. Todella raivostuttavaa, koska seksi on aina ollut mulle tärkeä osa parisuhdetta ja omaa hyvinvointia.

Kierron pitäisi päättyä viikonloppuna. Sitten nähdään taas missä mennään. Hyvä puoli on, että viikonloppu on niin täynnä ohjelmaa, etten taida ehtiä menkkoja miettimään.

Ajattelin, että mikäli nyt ei tärppää, voisin ottaa ainakin yhden kierron taukoa yrityksestä. Antaa tilanteen tasaantua. Katsoa eteenpäin muiden ajatusten kanssa. En tiedä pystynkö siihen, koska alitajunta kyllä laskee kiertopäivät ihan ilman pyytämättäkin, ja houkutus seurata puhelimen ovulaatiokalenteria on suuri. Aina voi toivoa.

Vahinkolapsia ja supersankareita

Cii kommentoi yhteen postaukseen "vahinkolapsista" ja jäinkin miettimään sitä. Muiden raskaaksitulo vahingossa on nimittäin tässä omassa tilassa melkoinen mysteeri. Miten voikin olla mahdollista, että kun täällä päässä pitää ajoittaa menot tarkkaan, tähtien olla kohdillaan just eikä melkein, eikä siltikään tapahdu mitään, toteavat toiset vain hups, miten tämä nyt.

Selkeästi on olemassa sukusoluja ja sitten on olemassa SukuSoluja(tm). Nämä biologian supersankarit taistelevat kaikkia vastoinkäymisiä vastaan ja puolustavat Elämää. Heitä eivät estä e-pillerit tai kondomit, sillä nämä ihmisruumiin ihmekaksoset löytävät pienetkin porsaanreiät ja käyttävät ne häikäilemättä hyväkseen. Naapurivartalot toivovat, että heidänkin keskuudestaan löytyisi vastaavia supervoimia, mutta nämä taistelijat ovat hyvin kotoperäisiä. Vain silloin tällöin ne vastaavat muualta tulevaan kutsuun ja siirtyvät uuteen ympäristöön yhtä taistelua varten. Joskus onnistuen, joskus ei.


Olisi se kivaa jos meidänkin perheessä asuisi Teräsmiehiä ja Ihmenaisia.
 

Mummo-kuume

Hieno otsikko. Keksin jossain välissä, että vaikka epäilen haluanko äidiksi, olen täysin varma siitä, että haluan isoäidiksi. Miettikää miten mahtavaa; saa kokea suvun jatkumisen mieletöntä fiilistä, nähdä viitteitä omista geeneistään, nauttia omista jälkeläisistään aina silloin tällöin, ja antaa sitten tyypit takaisin vanhemmilleen ja jatkaa omaa arkea. Täydellistä! Sitä minä haluan!

Minor detail: tullakseen mummoksi, pitää ensin tulla äidiksi. Bummer. Ei tämä niin helppoa ollutkaan.