Kaksinelo

Kävin ystäväni kanssa syömässä tällä viikolla. Hän koki aiemmin pari keskenmenoa, mutta on nyt suloisen nuoren neidin äiti. Ajauduimme puhumaan myös lapsettomuudesta ja miten siihen pitäisi suhtautua. Hän kertoi puhuneensa miehensä kanssa aikoinaan, että mikäli heillä ei tärppää, eivät he lähde lapsettomuushoitoihin, vaan "tyytyvät osaansa".

Helppoa se on toki sanoa lapsi sylissä, mutta itse olen miettinyt paljon tuota samaa asiaa. Jotenkin tällä hetkellä ainakin tuntuu, että en lähtisi hoitoihin. Tiedostan kuitenkin hyvin selvästi, että ajatukset tämän suhteen saattavat muuttua ajan myötä, viimeistään siinä vaiheessa jos se paljon puhuttu vauvakuume iskee. Tuntuu vain tällä hetkellä hassulta ajatukselta lähteä rankkoihin hoitoihin, kun ei edes tiedä haluaako lasta ihan aikuisten oikeasti. Osittain tästä syystä toivoin, että tutkimuksissa olisi löytynyt joku selkeä vika, tällöin jatkosta olisi voinut tehdä yksiselitteisen ja tietoisen päätöksen. Nyt sitä on tuomittu odottamaan - asia missä minä en ole kovinkaan hyvä.

Jäin miettimään myös sitä, miltä tulevaisuuteni näyttäisi jos lasta ei tule. Meillä on miehen kanssa tosi kivaa yhdessä ja dink-elämä on oikein mukavaa. Voisimme tehdä ihan erilaisia juttuja ja nauttia elämästä hyvin itsekkäästi. Kukaanhan ei voi arvioida kumpi elämä on parempaa, koska molempia ei voi kokea. Moni myöhään lapsen saanut sanoo voivansa arvioida, koska elivät pitkään kaksin. On kuitenkin eri asia olla kaksin nuorena, kaikki vielä edessä, kuin olla kaksin keski-ikäisenä tai vanhana.

Varmasti sitä lähtisi suunnittelemaan elämäänsä aivan toisin jos se olisi kaksineloa. Miettisi harrastukset niin, että niistä riittää iloa pitkään, rakentaisi ystäväpiirinsä eri tavoin ja toki suunnittelisi myös taloutensa toisin. Ja lopettaisi turhan odottamisen.

Nyt tilanne on kuitenkin aivan auki. Itse en uskalla tai halua suunnitella elämääni liian pitkälle, koska jos suunnitelmat jäävät tavoittamatta, seuraa siitä iso pettymys. Oli tavoite sitten kumpi tahansa. Vai voisiko olla niin, että jos suunnittelee onnellista elämää kaksin ja siihen tuleekin kolmas, ei se olisikaan pettymys? Se on varmasti enemmän mahdollinen skeenario kuin suunnitella elämää kolmin ja päätyä onnelliseksi kaksin.

Vuoden mutsi

Mutsimaailman kohutuin teos 'Vuoden mutsi' on tullut ulos. Otteiden perusteella roisia kamaa, eikä vielä tässä vaiheessa sytytä lukemaan, mikä ei ehkä ole yllättävää kun noita omia lapsia ei ole tullut ja esim. raskausaika on mun päässä sitä onnentäyteistä aikaa jolloin vain hehkuu. Ja kiitos vain, haluan pitää tämä kuvitelmani.

Liputan kuitenkin sen puolesta, että saadaan lukea jotain mikä on niin monelle (ymmärtääkseni) todellisuutta. Että saa rauhassa olla keskinkertainen äiti ilman että tuntee itsensä huonoksi ihmiseksi. Hyvä Katja ja Satu!

Minulla on perhe, mutta en ole perheellinen

Sitä aina vähän väliä törmää sanaan perhe, ja sen sisältöön. Useasti kysytään "Onko sinulla perhettä?" No, onhan minulla perhe, ihana aviomies. Tämä ei kuitenkaan ole aina tyydyttävä vastaus. Toiset jopa kehtaavat sanoa about päin naamaa, että vasta lapset tekevät perheen. Kiitos vain, minä vietän oikein mukavaa perhe-elämää, vaikka minulla lapsia ei olekaan.

Jotta tämä ei menisi suoraksi väittelyksi, todettakoon, että Tilastokeskus määrittää perheen seuraavasti:
"Perheet luokitellaan avio- avo- ja rekisteröityneiksi pareiksi, joilla ei ole tai on lapsia sekä yhden vanhemman perheiksi."

Eli ei niitä lapsia tarvita, että voisi olla perhe. Joten voitteko lapsiperheet lopettaa sen itsenne korokkeelle nostamisen meikäläisten kustannuksella. Teillä on erilainen perhe, mutta ei yksinoikeutta käsitteeseen.

Hämäävää tosin on, että 'perheellinen' määritetään ihan toisin:
"Perheellinen nainen on avio- tai avopuoliso, äiti, jolla on lapsia sekä rekisteröidyn naisparin kummatkin puolisot." tai
"Perheellinen mies on avio- tai avopuoliso, isä, jolla on lapsia sekä rekisteröidyn miesparin kummatkin puolisot."

Eli minulla on perhe, mutta minä en ole perheellinen. Siinäpä suomenkielen ammattilaisille selitettävää. Vrt. auto - autollinen.
Huomatkaa myös, että yksinhuoltajat eivät ole perheellisiä, vaikka heilläkin on perhe, sillä siihen vaadita avo- tai aviopuoliso. Vähintäänkin kyseenalaista.

EDIT: Kuten anonyymi kommentissaan huomauttaa, tuo perheellisyyden määritelmä taitaa kuitenkin tarkoittaa, että Sekä avio- tai avopuoliso, äiti, Että rekisteröidyn naisparin puolisot ovat perheellisiä. Eläköön sisälukutaito!

Missä olet, vauvakuume?

Tuntuu kuin kaikilla muilla olisi jonkin asteinen vauvakuume. Kenen tahansa (naisen) kanssa asiasta puhuu, on vastaus joko "joo, nyt heti", "mieluiten eilen" tai sitten järkevämpi "sitten kun ollaan naimisissa". Asiasta puhutaan jonkin verran, ja vaikka kukaan ei sitä sanokaan, näen ilmeistä että olen heille outo lintu kun en lasta kaipaa tällä hetkellä. Asiaan kun kuuluu tuntuvan, että perheeseen kuuluvat lapset.

Yllättävää on myös se, että yhä useampi tuttavapiirissä tulee raskaaksi ennen häitä. Joko niin, että ollaan päätetty mennä naimisiin, luovuttu ehkäisystä ja sitten todettu että juniori on tulossa, tai sitten niin että lapsi pistetään putkeen ensin, ja vasta myöhemmin mietitään keskinäistä sitoutumista. Jännä, ei se mun mielestä aiemmin ihan näin yleistä ollut.

Itselle oli tietenkin tärkeintä mennä naimisiin ("lapset sitten joskus"). Halusin ensisijaisesti sitoutua elämäni mieheen. Kuitenkin ajattelin aina, että lapsi(a) sitten jossain välissä. Vaan eipä sitä väliä ole näkynyt.

Pidin itsestään selvänä, että jossain vaiheessa se vauvakuume iskee. Mutta ei iskenyt. Eikä se pirulainen ole edes tarttuvaa, olen nimittäin kyllä yrittänyt saada tautia lähipiiriltä. Mutta ei, terve olen.

Välillä tuntuu kuin naiseksi kasvaminen olisi jäänyt kesken.