31.8.2016

Uutta alkua

Uuden alun kynnyksellä teki mieli kirjoittaa päivitystä tännekin, vaikka aikoihin en ole mitään tarinoinut.

Pieni on kasvanut kovasti, on kohta jo 2,5-vuotias. Kerrassaan hauska tapaus, on tämä vain viihdyttävä ikä. Suu käy koko ajan, vaikka läheskään kaikesta ei saa selvää. Emme ole puhumisen opettelua tehneet turhan helpoksi, kun varsinaisia kotikieliä on kaksi, ympäristö puhuu kolmatta ja lisäksi tarhassa bonarina opetetaan vielä neljättä. Vähemmästäkin menee pieni pää sekaisin.

Lapsi on siis tarhassa nykyään, puoli päivää aamusta alkaen. On ollut todella hyvä veto, viihtyy siellä erinomaisesti ja saa samalla purettua energiaa reippaasti. Tekevät siellä vaikka mitä, erityisesti kädentaitoja, joita meillä tehdään kotona aika laiskasti. Joka viikko saamme kotiin taideteoksia ja joka toinen viikko pitkän raportin kuvineen kaikesta mitä ovat opetelleet. Hoitaja hakee hänet aina kotiin lounaan jälkeen, jolloin pääsee päikkäreille ja tuttuun ympäristöön.

Hurjasti tyyppi on oppinut asioita, välillä ihan hämmentää mitä osaa. 1v10kk iässä yllätti meidät yhtäkkiä laskemalla sujuvasti kymmeneen niin englanniksi kuin ruotsisikin, nykyisin laskee kahteenkymmeneen kaikilla kolmella kielellä. Aakkoset tulevat myös kuin apteekin hyllyltä ja tyyppi viihdyttää itseään "lukemalla" tekstejä kaikista mahdollisista paikoista maitopurkista kyljestä katukyltteihin. Ei hän siis lue, mutta luettelee kirjaimet virheettömästi. Melkoiset on pienet aivot. Tästä saamme kiittää hauskaa kännykkäsovellusta nimeltä Drawnimal, joka opettaa siis aakkoset sekä eläimen jokaiselle alkukirjaimelle. Niitä on tankattu mielettömällä innolla.

Nukkuminen sujuu kivasti. Tyyppi menee todella nätisti iltaisin nukkumaan (iltatoimet, lapsi sänkyyn, valot pois ja ovi kiinni) ja yöt menevät yleisesti ottaen putkeen, mitä nyt sairastellessa on hankalampaa. Siirryimme muutama viikko sitten isojen lasten sänkyyn ja muutos meni tosi hienosti. Yritimme pari kertaa aiemmin, mutta ilmeisesti liian aikaisin, koska ei suostunut siellä pysymään. Nyt kolmannella kerralla muutos meni heittämällä läpi ja tyyppi tulee meidän sänkyyn vasta aamulla, yleensä seitsemän jälkeen. On aika ihanaa kun viereen kömpii lämmin paketti, joka haluaa vain olla kainalossa 10-15 minuuttia ennen kuin pomppaa intoa puhkuen pystyy huudellen "Mennään, mennään!" :)

Pottatreenejä on tehty jonkin aikaa, mutta siinä on vielä työtä. Pikku hiljaa. Kaveri on selvästi pieni insinöörialku, sillä kaikki numeroihin, kirjaimiin ja autoihin liittyvä on parasta, mutta fyysisesti on monia ikätovereitaan kömpelömpi. Musiikista pitää kovasti, mutta laulamaan ei varsinaisesti suostu. Kuiskaa sanoja mukana kun lauletaan ja tykkää leikkiä niiden tahtiin. Ruokailut sujuvat edelleen aika hyvin. Kaikkea maistaa vähintään vaikka kaikesta ei aina pidä. Aika paljon pitää edelleen syöttää.

Viime aikoina ollaan taisteltu paljon flunssakierteen kanssa, varsinkin yskä on ollut raskasta. Huhtikuusta asti menty melkein kaavalla 2 viikkoa kipeänä, viikko terveenä, 2 viikkoa kipeänä. Kohta saisi mieluusti jo helpottaa, en panisi pahakseni.

Mutta se uusi alku. Loppuvuodesta aloimme miettimään, että jos ykköselle halutaan sisarusta, pitäisi asian suhteen tehdä päätöksiä, koska ensimmäinen kierros ei ollut varsinaisesti mitenkään nopea. Totesimme, että olisi hienoa jos voisimme sisaruksen tarjota ja vaikka sillä ei ole kiire, ei ikä varsinaisesti tue odottamista - varsinkin meidän historiallamme. No kuinkas sitten kävikään, ei ehditty edes varsinaisesti aloittamaan projektia kun kakkonen jo ilmoitti tulostaan. Niin on ihmisen biologia ihmeellistä, ensin väännetään vuositolkulla ja sitten ei voi luottaa "varmoihin päiviin".

Tässä siis ollaan, kakkosta odotellaan saapuvaksi koska tahansa. Raskausaika on ollut aika vaikea, paljon vaikeampi kuin ensimmäisellä kerralla. Oksentelin 17. viikolle saakka, jonka jälkeen oli muutama viikko rauhallista ennen kuin selkäsäryt alkoivat vaivaamaan. Nukkunut en ole kunnolla moneen kuukauteen ja ilman tukivyötä en pysty lähtemään mihinkään. Siinä missä viimeksi puhkuin energiaa synnytykseen asti, olen nyt odottanut töiden päättymistä kuin kuuta nousemaan. Vielä hetken olen töissä ellei tyyppi keskeytä viimeisiä projekteja, ja tällä kertaa toivon että edes viikon ehtisin olemaan rauhassa kotona. Jää nähtäväksi.

Pinnasänky on siis nostettu uudestaan meidän makuuhuoneeseemme, vauvanvaatteet on pesty ja laitettu valmiiksi ja vanhat vauvakamat on käyty läpi. Pari pientä juttu uupuu, mutta valmista alkaa olemaan. Uusi arki on siis edessä ja mielenkiinnolla odotan miltä se näyttää.

Elämä se jaksaa yllättää.

2 kommenttia:

  1. Hei. Kiva, kun kirjoittelit kuulumisia. Löysin blogisi (olit jo lopettanut päivittämisen), kun piehtaroin syvällä omassa lapsettomuudessa ja samalla mietin, haluanko sitä lasta oikeasti vai en. Oli helpottavaa lukea, etten ole ainoa, joka painii samojen ajatusten kanssa. Keväällä päätimme kokeilla kevyitä hoitoja ja heinäkuussa tein positiivisen raskaustestin toisesta letrozolilla avustetusta kierrosta kolmen vuoden yrityksen jälkeen. Se tuli ihan puskista enkä ollut valmistautunut yhtään, että niin voisi käydä. En uskonut, että voisin enää tulla raskaaksi melkein luomusti. Tässä sitä kuitenkin ollaan edelleen raskaana, mutta pää vieläkin pyörällä. Blogisi on tsempannut, että kyllä tästä voi epäileväkin selvitä. Kiitos ja toivottavasti kirjoittelet kuulumisia edelleen silloin tällöin.

    T. Miia

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla kuulumisia! Suurenmoiset onnittelut pikkusisaruksesta! Elämä tosiaan toisinaan yllättää! Meilläkin pari vuotta sitten lähdettiin kakkos-kierrokselle, asenteella, että siinä saattaa mennä tovi. Ekalla yrittämällä onnistuttiin ja nyt pikkuveikka on jo vuoden ikäinen! Uusi arki alkaa pian mutta nopeasti se kyllä asettuu. Eikä ole sulosempaa kuin isoveli suukottamassa vauvaa ja toivottamassa hyviä
    unia. Sisarukset❤️

    VastaaPoista