22.4.2012

Kaksinelo

Kävin ystäväni kanssa syömässä tällä viikolla. Hän koki aiemmin pari keskenmenoa, mutta on nyt suloisen nuoren neidin äiti. Ajauduimme puhumaan myös lapsettomuudesta ja miten siihen pitäisi suhtautua. Hän kertoi puhuneensa miehensä kanssa aikoinaan, että mikäli heillä ei tärppää, eivät he lähde lapsettomuushoitoihin, vaan "tyytyvät osaansa".

Helppoa se on toki sanoa lapsi sylissä, mutta itse olen miettinyt paljon tuota samaa asiaa. Jotenkin tällä hetkellä ainakin tuntuu, että en lähtisi hoitoihin. Tiedostan kuitenkin hyvin selvästi, että ajatukset tämän suhteen saattavat muuttua ajan myötä, viimeistään siinä vaiheessa jos se paljon puhuttu vauvakuume iskee. Tuntuu vain tällä hetkellä hassulta ajatukselta lähteä rankkoihin hoitoihin, kun ei edes tiedä haluaako lasta ihan aikuisten oikeasti. Osittain tästä syystä toivoin, että tutkimuksissa olisi löytynyt joku selkeä vika, tällöin jatkosta olisi voinut tehdä yksiselitteisen ja tietoisen päätöksen. Nyt sitä on tuomittu odottamaan - asia missä minä en ole kovinkaan hyvä.

Jäin miettimään myös sitä, miltä tulevaisuuteni näyttäisi jos lasta ei tule. Meillä on miehen kanssa tosi kivaa yhdessä ja dink-elämä on oikein mukavaa. Voisimme tehdä ihan erilaisia juttuja ja nauttia elämästä hyvin itsekkäästi. Kukaanhan ei voi arvioida kumpi elämä on parempaa, koska molempia ei voi kokea. Moni myöhään lapsen saanut sanoo voivansa arvioida, koska elivät pitkään kaksin. On kuitenkin eri asia olla kaksin nuorena, kaikki vielä edessä, kuin olla kaksin keski-ikäisenä tai vanhana.

Varmasti sitä lähtisi suunnittelemaan elämäänsä aivan toisin jos se olisi kaksineloa. Miettisi harrastukset niin, että niistä riittää iloa pitkään, rakentaisi ystäväpiirinsä eri tavoin ja toki suunnittelisi myös taloutensa toisin. Ja lopettaisi turhan odottamisen.

Nyt tilanne on kuitenkin aivan auki. Itse en uskalla tai halua suunnitella elämääni liian pitkälle, koska jos suunnitelmat jäävät tavoittamatta, seuraa siitä iso pettymys. Oli tavoite sitten kumpi tahansa. Vai voisiko olla niin, että jos suunnittelee onnellista elämää kaksin ja siihen tuleekin kolmas, ei se olisikaan pettymys? Se on varmasti enemmän mahdollinen skeenario kuin suunnitella elämää kolmin ja päätyä onnelliseksi kaksin.

2 kommenttia:

  1. Mä opin jo aikoja sitten elämänä tässä hetkessä. Syy tähän oli peruskoulussa tapahtunut koulukiusaus. Jätin peruskoulun kesken ja tein loput tnttimällä kotoa käsin. sinä aikana ymmärsin elää siinä hetkessä ja niin olen elämäni yrittänyt elää siitä edespäin.
    Itse en hirveästi suunnittele elämää eteenpäin. Pieniä ehkä noin muutaman kuukauden etiäpäin katsauksia olen tehnyt, mutta en todellakaan vuosia eeteenpäin.

    Elämä on oikeasti tässä ja nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävää kuullä peruskoulun tapahtumista. :/

      Tässä hetkessä elämisestä olen kyllä täysin samaa mieltä! Toisaalta jos elämässä oikeasti haluaa jotain, pitää sitä mun mielestä tavoitella, eikä vain odottaa tapahtuvan. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö hetkestä voisi nauttia.

      Poista