11.7.2012

Onnellinen takaisku

Olen onnistunut jättämään projektin taka-alalle. Olen nauttinut elämästä, Miehestä ja kesästä. Suuri syy tähän on se, että elämässä tapahtuu työpuolella nyt niin jänniä juttuja, että olen saanut itseni kiinni ajattelemasta, että raskautuminen juuri nyt pilaisi kaiken.

Tunsin helpotusta kun tutut vatsakivut alkoivat tänään ajallaan.

Olen tavallaan palannut takaisin blogini alkupisteeseen, kysymykseen entä jos ei. Olen jotenkin todella levollinen projektin suhteen; miettinyt välillä miten kaikkien ei ehkä kuulukaan saada lapsia, ja miten sille voi olla jokin suurempi syy ettei ole tärpännyt. Ehkä meidän yhdistelmämme on jotenkin katastrofaalinen ja kroppa tekeekin palveluksen abortoimalla yritykset.

Olen tavannut tuttuja lapsiperheitä ja ihmetellyt, miten en jaksaisi sitä 24/7 menoa ilman omaa rauhaa. Toisaalta olen tavannut ystäväni keskos-vauvan, jonka kommunikointi äitinsä kanssa sai sydämen tulvahtamaan täyteen äidinrakkautta ja ymmärrystä siitä, miten ainutlaatuisesta ja ihanasta suhteesta on kyse.

Olen tuskaillut, miten after work -seuraa on kovin vaikeaa saada, kun suurin osa porukasta on raskaana tai ihan pienten lasten vanhempia.

Olen kyseenalaistanut omat motiivini haluta lapsi. Miettinyt olisiko minulla rohkeutta ja toisaalta aitoa halua olla vapaaehtoisesti lapseton. Tai sitä voinko edes olla vapaaehtoisesti lapseton, kun olen yrittänyt lasta kohta kaksi vuotta.

Miten ihmeessä sitä voikaan tietää, haluaako lapsen?

12 kommenttia:

  1. Kiva ,että olet hyvällä mielellä. Mäkin olen tässä taas viimeaikoina keilallut paljon päässäni tuota lapsiasiaa ja sitä miten sopiva olsiin äidiksi. Tein eilen jopa listan miksi en halua lapsia ja sitten yritin tehdä listaa miksi haluaisin lapsia. Ei listaan tuli helpommin asioita kun taas Kyllä listaan en saanut aikaiseksi mitään....mitähän sekin kertoo minusta.

    Mitä hyviä puolia siinä on , jos hankkii lapsia? Muuta kuin että valtio saa uusia veronmaksajia ja (ehkä) lapset pitävät musta huolen kun olen vanha ja raihnainen.

    Mitä hyviä puolia siinä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Listan tekeminen olisi varmasti mullekin hyvä juttu. Luin jostain, että asiaa pohtiessa kannatta miettiä onko jotain elämässä tärkeää, jonka saavuttamisen lapsi estää, tai toisaalta jotain, jonka saavuttamiseksi lapsen tarvitsee.

      Tietämättä asiasta oikeasti mitään uskon, että isoin juttu on äidinrakkaus ja tunne mitä voit kokea vain lastasi kohtaan. Mutta voiko sitä laittaa prioriteettilistaan tietämättä mistä oikeasti on kyse ja kantaako se kaiken muun yli?

      Poista
  2. Pohdin ihan samoja asioita ennenkuin minua onnisti hoitojen kanssa. Laadin listoja asioista joihin fokusoituisin, jos en saisikaan lasta. Listat olivat melko pitkiä ja tehokkaita: kun sitten tulinkin raskaaksi ja olin onneni kukkuloilla, niin jokin osa minua ajatteli listoja ja harmitteli, mitä tulisin nyt menettämään. Nyt kun ajattelen taaksepäin, niin tosiaan olen ihan konkreettisesti menettänyt asioita jotka olivat listallani: oman ajan, vapauden tulla ja mennä ja matkustaa, kyvyn nauttia täysillä miehestä ja jo olemassa olevista sukulaisista, jne. Vaikka rakkaus lapseen on avian ihmeellistä (olet oikeassa: se on se juttu josta koko jutussa on kyse), niin menetykset ovat silti konkreettisia ja kummallisinta on ollut tajuta, että lapsi ei olekaan mikään lopullinen ratkaisu. Lapsi on pieni vain 10 vuotta, sitten hankala teini, ja lopulta lentää pesästä. Aika kuluu uskomattoman nopeasti. Lapsi on siis lopultakin vain lainassa, eikä ole oikeastaan tae mistään pysyvästä onnellisuudesta. Olen ihan mahdottoman kiitollinen että olen saanut lapsen, mutta nyt kun ajattelen itseäni lapsettomana, niin mielestäni se oli yhtä lailla elämisen arvoista elämää. Tietyssä suhteessa jopa rikkaampaa elämää, vaikken nähnyt sitä silloin!

    Kovasti jaksamista ja onnea hoitoihin :-))!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viestisi oli jotenkin todella lohdullinen ja hieno, kiitos siitä. Mahtavaa lukea realistista tekstiä siitä, miten oikeasti menettää jotain lapsen kautta. Koska näinhän se faktisesti on. Toisaalta ihana lukea, miten kaikista tavoitteista huolimatta lapsi on juuri sitä mitä ajattelenkin sen olevan.

      "Lapsi on siis lopultakin vain lainassa." Ihanasti sanottu! Tämän pidän mielessäni ja ehkä joskus lainaankin. :)

      Poista
  3. Täälläkin pähkäillään samojen asioiden kanssa, olen ruvennut tekemään suunnitelmia tulevaisuutta varten ilman lapsia. Omalla tavallani olen onnellinen mieheni kanssa kaksin, saamme mennä ja tulla kuten haluamme, emme ole vastuussa kuin itsestämme (ja koiristamme) ja ehkäpä joskus voimme toteuttaa haaveemme muuttaa ulkomaille muutamaksi vuodeksi...tai kokonaan.
    Tiedän että itsellä ainakin näitä tunteita paljon aiheuttaa syksyllä alkavat opinnot ja se että opintojen päätyttyä olen jo 35-vuotias, ja kyllä oikeasti lapseni haluaisin ennen tuota ikää...nytkin tunnen olevani liian vanha äidiksi.
    Ehkä sitä pitäisi vaan olla vapaaehtoisesti lapseton...jos sellaista voi olla lapsettomuuden jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Feeniks, juuri noin. Uskon, että sitä tekee itselleen parhaan mahdollisen palveluksen tekemällä suunnitelmia tulevaisuudesta kaksin. Koska jos tilanne muuttuukin, ei siitä muutoksesta ole varmasti pahoillaan, mutta kuitenkin saa uuden, aidosti hyvän, tavoitteen itselleen.

      Poista
  4. Löysin blogisi ja luin kerralla "kannesta kanteen". Paljon löytyi pohdintoja, jotka itsekkin allekirjoitan. Meidän "tulee jos on tullakseen" -prokkis saavuttaa kohta puolen vuoden virstan pylvään (vasta), mutta on kääntymässä "yrittämiseksi". Ei vähiten sen takia, ettei luonto ole suonut mulle todisteita kierrosta koskaan säännöllisesti, viimeisen vuoden aikana neljästi. Taustalle jään seurailemaan, toistaiseksi en halua jättää itsestäni johtolankoja ;). Kiitos kun sinä pohdit ääneen! -S-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, S! Mahtavaa kuulla, että löytyy muitakin pohdiskelijoita, ja että omat kirjoitukseni innostivat lukemaan kaikki tekstit läpi. :)

      Onnellisen sattuman ja tiukan yrittämisen raja pään sisällä on hiuksen hieno, sen olen todennut. Vaikka kuinka haluaa antaa luonnon tehdän tehtävänsä, aloitin itse ainakin "henkisen työn" taustalla varsin nopeasti. Onneksi on yrittämistä ja Yrittämistä. Itselleni Yrittäminen ei sopinut.

      Tsemppiä tuohon vaiheeseen! Toivottavasti teillä on tullakseen. :)

      Poista
  5. Tuuli, kiitos kommentistasi. Siinä on jotain todella lohdullista. Tuntuu tärkeältä että joku joka lapsettomuuden koettuaan ja sitten lapsen saatuaan sanoo noin, lapsestaan onnellisena tunnustaa vilpittömän kuuloisesti myös lapsettoman elämän arvon.

    VastaaPoista
  6. Löysin blogisin Impatient Femalen kautta ja luin kerralla läpi. Voisin allekirjoittaa jokaisen sanasi, sillä olen käynyt läpi täsmälleen samoja pohdintoja oman 4 vuoden lapsettomuustaipaleeni aikana. Erityisesti kolahtivat mietteesi siitä, kuinka mieluummin toivoisit, että lapsettomuudelle löytyisi jokin konkreettinen syy, jonka sitten voisi korjata. Epätietoisuus ja epävarmuus tässä tilanteessa on jotenkin pahinta. Vaikka tällä hetkellä teenkin kaikkeni sen eteen, että lapsen joskus saisimme, kuitenkin välillä sitä pohtii, olisiko elämä lapsettomana helpompaa. Vai ovatko nuo ajatukset sittenkin vain jokin puolustusreaktio, ettei oma kohtalo tekisi niin kipeää..? Ajatuksiasi oli mukava lukea ja oli helpottavaa huomata, että joku muu pohtii täsmälleen samoja asioita. Kiitos että jaat mietteitäsi. Aion seurata jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kowalski! Helpottaa ja rauhoittaa tietää, että meitä on muitakin. Olen todella hyvä rakentamaan itselleni suojamuureja, joten omalta kohdalta on todella vaikea sanoa onko kyse puolustusreaktiosta vai objektiivisesta pohdinnasta. No, oli mitä oli, sillä mennään. Ainakaan lapsettomuus ei tunnu tällöin niin musertavalta.

      Poista