3.4.2012

Röörit auki

Tänään oli paljon puhuttu/mietitty/pelätty munatorvien aukiolotutkimus. Stressasin etukäteen ihan älyttömästi, valvoin illalla ja mietin, ja aamullakin menin klinikalle aika vastentahtoisesti. Ohjeena oli ottaa 600-800mg ibuprofeenia, määrä jonka pelasin varman päälle ja otin 900mg. Lisäksi mulla on yskän takia määrättynä Codesan Compia, joten otin aamuannoksen juuri ennen lähtöä, jotta sekin vähän helpottaisi osaltaan. (kodeiini muuttuu kropassa morfiiniksi)

Vastassa oli uusi lääkäri, joka ei ollut hänkään varsinaisesti mikään elohiiri. Vähemmän paapomista ja lässytystä kuitenkin, joten paremmin mulle sopiva tyyppi. Operaation selostuksen jälkeen asetuin penkille ja homma laitettiin käyntiin. Instrumentit tuotiin valmiiksi lämmitettyinä paikalle, mistä annan Väestöliitolle pisteet! Pikku juttu, mutta vähentää epämiellyttävyyttä.

Itse tutkimus oli mun kohdalla todella helppo keikka. Rehellisesti sanoen ikävin kohta oli levittimen laitto, ja sekin oli helpompi kuin normi-gynellä. Mua alkoi melkein naurattamaan kun niin etukäteen stressasin. Odotin koko ajan, että kohta se kipu iskee, mutta en varsinaisesti edes tuntenut tutkimusta. Eli näköjään tutkimus voi olla myös hyvin neutraali. Nyt jälkikäteen voin etäisesti tuntea jotain olkapäässä kuten varoitettiin, mutta en kutsu sitä edes kivuksi. Lähinnä sellainen tunne, etten pidä muita hulluina kun puhuvat olkapääoireista tutkimuksen jälkeen.

Jossain vaiheessa tutkimusta lääkäri pahoitteli, ettei kyseessä ole opetustilanne, koska kaikki menee niin oppikirjan mukaan. Neste ja ilma valuivat tasaisesti molempiin putkiin samanaikaisesti, ilman mitään kikkailuja. Kuulemma putket olivat symmetrisesti auki ja kohtukin oikeassa asennossa. Tästä(kin) syystä tutkimus oli ilmeisesti niin kivuton.

Lopputulos on siis se, että putket ovat auki ja kaikki on kunnossa. Meissä kummassakaan ei ole mitään vikaa, vaan olemme selittämättömästi lapsettomia. Lääkärin suositus oli, että koska emme stressaa tästä tilanteesta, yritämme nyt ainakin syksyyn kotikonstein ja mietimme sitten mitä haluamme tehdä. Seuraava askel kun on käytännössä piikitys/inseminaatio/koeputkihedelmöitys. Me ei olla vielä yhtään puhuttu siitä miten suhtaudutaan varsinaisiin hoitoihin. Itse en varsinaisesti intoile ajatuksesta. Ainakaan vielä.

Tavallaan kiva kuulla, että kaikki on kunnossa, mutta toisaalta olisi ollut hyvä löytää ongelmalle syy. Nyt sitten vain odotetaan ja yritetään. Ja kypsytellään päätä tähän koko lapsiasiaan.

6 kommenttia:

  1. Kiva kuulla että jäit toimenpiteestä henkiin ;) Ehkä en itsekään kuole edeltävänä yönä ahdistukseen, sitten kun oma putkimieskeikka koittaa.

    Tuo selittämättömän lapsettomuuden "diagnoosi" on kyllä kaksijakoinen juttu - oman kohtalon selvittäminen on vielä vaiheessa mutta olen vastaavaa hyvin läheltä seurannut. Ei ole mitään, mitä voisi korjata, ja siten edesauttaa toivottua lopputulosta. Mutta toisaalta jee, kaikki on kunnossa - miksei mitään tapahdu?

    Malttia kypsyttelyyn. Tai mitä se onkaan mitä tarvitset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, kaikki on kunnossa, miksei mitään tapahdu? Mitä teen väärin? Mutta malttia ja kypsyttelyä tässä kyllä varmaan tarvitaan. Ehkä onkin niin, että kroppa alitajuisesti vastustaa ennen kuin olen valmis muutokseen.

      Poista
  2. Hyvä ettei koskenut kovasti. Tutkimukset asiassa kuin asiassa ovat syvältä jo muutenkin, ei siihen enää kipua tarvittais.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, juuri näin. Ja osaan kyllä arvostaa tätä kivuttomuutta, tekee kaikesta vähän helpompaa.

      Poista
  3. Onnea siitä ,että kaikki on "kunnossa".


    Itselläni kaikki gynekologin tutkimukset on sattuneet kuluneen vuoden aikana aina niin paljon, että kyyneleitä on vuodatettu ja särkylääkkeitä popsittu monta päivää itse toimenpiteen jälkeen.
    Täälläkään ei ole löydetty mitään syytä näille selittämättömille kivuille. Ole onnellinen, ettet kärsi kovista kivuista. Tää on nimittäin tällaista puolielämää.


    Tsemppi nyt hirveesti jatkoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tsemppiä tarvitaan (täälläkin).

      En osaa edes kuvitella millaista arki ja varsinkin tutkimukset sun kohdalla ovat. Olen blogiasi seurannut hämmennyksen ja jaetun mielipahan kera. Voin vain toivoa, että jotain syytä ja sitä kautta helpotusta löytyisi. Ja toivottaa jaksamista!

      Poista