Gaboom!

Käytiin moikkaamassa tätejä Väestöliitossa. (miksei siellä ole muuten töissä lainkaan setiä? Onko kyse kirjoittamattomasta säännöstä, vai eikö sinne vain ole hakeutunut miehiä töihin?)
Aika karua meininkiä. Lääkäri kävi läpi tutkimus- ja tuloshistorian totesi sen päätteksi aika suoraan, että nyt ei kannata enään odottaa yhtään ja että hän suosittelee IVF:ää.

Gaboom.

Meni tämä tyttö hetkeksi hiljaiseksi, ja sitä ei muuten tapahdu usein. Jotenkin olin kuvitellut, että tässä olisi vielä vaihtoehto "nappaile pari viikkoa näitä pillereitä, niin olosuhteet paranevat", ja sitten tärppäisi hiukan avustettuna. No ei ole.

Nyt pitäisi sitten päättää, että a) odotammeko (lähes) mahdottoman tapahtuvan ja käytännössä unohdamme biologisen lapsen, vai b) otamme pankkilainan, jotta voimme edes yrittää lapsen saantia hoidoilla (ilman takeita että onnistumme), vai c) muutamme takaisin Suomeen päästäksemme julkisen hoidon piiriin, edelleen ilman takeita onnistumisesta ja potentiaalisesti aiheutamme ikuisen katkeruuden (jos lasta ei kuulu), koska luovuimme nykyisestä unelmien asuinmaastamme "turhaan". Ja kun vieläkään en ole edes varma koko lapsiasiasta.

Mieli tekisi oksentaa ahdistuksesta.

Lehdistökatsaus

Kyllä media nyt "hellii" osuvilla jutuilla.

Jadekivi linkkasi kommentissa Ylen artikkeliin, joka väittää ihan jotain muuta kuin ollaan totuttu näkemään. Mielenkiintoinen näkökulma terveellisten elämäntapojen merkityksestä. Lohtua päivään.

Tämä päivä taas toi tullessaan Rosa Meriläisen kolumnin, joka myös sivuaa aihepiiriä, mutta taas vähän eri näkökulmasta. Mielenkiintoinen juttu, jossa omalla kohdalla kolahti erityisesti kohta "Onhan usein naisihminenkin kolmenkympin korvilla sitä mieltä, ettei halua lapsia. Mutta mieli mielellään muuttuisi viiden vuoden päästä." Uskon tähän kovasti, sillä erotuksella etten ole kuvitellut etten haluaisi lapsia ylipäänsä, en vain ole halunnut niitä sillä hetkellä. Koko ajan olen kuitenkin uskonut siihen, että joskus tulee se päivä, jolloin haluan. Oikein kovasti. Ja nyt pitää varmistaa että kaikkia pelimerkkejä ei ole pelattu ennen kuin tämä päivä koittaa.

Lapsettomuudesta kärsinyt ystäväni joskus sanoi fiksusti, että hänelle pahin paikka oli se, kun ensimmäistä kertaa elämässään ei voinut kontrolloida ja suunnitella jotain asiaa.

Jep jep.

Iän merkitys

Olen kasvanut kuullen saarnaa siitä, miten naisen hedelmällisyys laskee kuin lehmän häntä 35 vuoden jälkeen. Vaikka ihan vielä ei olla siellä, on mielessä ollut koko ajan pientä paniikkia, koska jos nyt jo on vaikeaa, miten vaikeaa se on kohta. Ilmeisesti tarina ei ole kuitenkaan ihan näin synkkä. The Atlantic, joka on käsitykseni mukaan ihan kohtuullisen luotettava lähde, julkaisi vastikään artikkelin aiheesta.

Artikkelin mukaan näkemykset hedelmällisyyden nopeasta laskusta ovat pahasti liioiteltuja, ja perustuvat 1800-luvulla kerättyyn dataan. Vaikka itselleni suurin järkytys oli ehkä se, että media ei todellakaan suorita riittävästi lähdekriitiikkiä tai tutki taustoja, ei tämä ole olennaista blogin kannalta. Mikä on olennaista on se, että
a) tässä ei välttämättä olekaan iän takia niin kiire, että pitäisi alkaa stressaamaan, ja;
b) voin lopettaa itseni ruoskimisen sen suhteen, että olisi kuitenkin pitänyt aloittaa aiemmin.

Niille, jotka eivät jaksa lukea koko artikkelia, voin se summata pariin olennaiseen asiaan. Ensinnäkin, iällä on merkitystä hedelmällisyyden suhteen, mutta vasta 40 vuoden jälkeen. Toisekseen, nuoremmat reagoivat paremmin IVF:ään, eli jos sille tielle pitää lähteä, on parempi aloittaa vähän aiemmin.

Omalta kannaltani artikkeli on rauhoittava siksi, että se antaa edelleen tilaa miettiä haluanko lapsen todella nyt vai vasta myöhemmin.

Ikuiselle jahkailijalle se toisaalta antaa typerän varauloskäynnin tästä(kin) päätöksentekotilanteesta.

Erilainen nuori

Varasin ajan Väestöliitosta seuraavan askeleen suunnittelulle. Tulemme Suomeen elokuussa ja halusimme käydä tutulla lääkärillä, jolla on pääsy kaikkiin aiempiin testeihin ja tuloksiin. Jotta saisimme tapaamisen varmati kalenteriin olin ajoissa liikkeellä ja soitin varatakseni aikaa muutaman viikon päähän. Kun he tarkastivat tietomme, kävi ilmi että lääkärimme on lomalla seuraavat pari viikkoa. Kerroin, että olemme ulkomaille joten se ei ole meille mikään ongelma. Puhelimen toisessa päässä oleva hoitaja(?) pursui empaattista äänensävyä ja totesi että hyvä, koska tällöin tapaaminen ei veny liian pitkälle. Kyse oli kahdesta viikosta ja olin itse varaamassa aikaa kolmen viikon päähän.

Minä mietin taas, miten väärässä paikassa olen.

On todella hämmentävää, kun ympäristö olettaa minun olevan hajoamispisteessä kun en sitä ole. Sen jälkeen mietin, että tarkoittaako hoitoihin lähteminen, että joudun hajoamispisteeseen, koska sitä ilmeisesti odotetaan. Ja olenko siihen valmis? En todellakaan usko olevani erilainen tämän asian suhteen.

Erilainen nuori, vaikkei enää niin kovin nuori.

Se vauvakuume

Niin, ei sitä ole vieläkään.

Tällä hetkellä olen pisteessä, että muiden vauvauutiset ärsyttävät ja ahdistavat. Juhannuksen kieppeillä laskin, että 7 päivän aikana facebookissa 6(!!) kaveria ilmoitti jälkikasvun syntymästä. Väkisinkin mieleen nousivat sienet ja kesäsateet. Vaikka itsellä ei kuumetta olekaan, muistuttaa jokainen ilmoitus silti siitä, että meillä projekti ei ole onnistunut. Jonka jälkeen voikin taas miettiä itsekseen onko projektia oikeasti olemassa, jos sitä ei tunnusta.

Olen jatkanut itseanalysointia kovasti, ja alan pikku uskomaan enemmän ja enemmän siihen, että kohdallani kyse on ennen kaikkea epäonnistumisen pelosta. Vaikka lasten hankkiminen ei olekaan onnistumisen ja epäonnistumisen peli, kukin aiheen ympärillä pyörinyt tietää miltä tilanne tuntuu. Ei varsinaisesti kärrynpyörien heittämiseltä. Niinpä ajatus siitä, että ihan Oikeasti yrittäisi, ja edelleen epäonnistuisi, tuntuisi varmasti samalta kuin Linnanmäen Raketti alaspäin tultaessa. (Inhoan, inhoan, inhoan vapaapudotusta)

Toisaalta olen tullut kiusallisen tietoiseksi siitä, miten paljon menetän lapsettomana, ja nyt puhun ennen kaikkea äitiyden tunteista. Vaikka en vieläkään ole mitenkään vakuuttunut siitä, että lapsiarki on minua varten, olen joutunut tunnustamaan että Niitä Hetkiä toivoisin. Sillä jopa ne kaikkein realistisimmat äidit, kuten vaikkapa Liina ja Katja, lipsauttavat välillä (puolihuolimattomasti?) sivulauseita, jotka pursuavat Niitä Hetkiä.

Seikkailija ja virran-mukana-menijä kun olen, olen joutunut toteamaan että pahalta tuntuu ennen kaikkea se, etten voisi kokea sitä, joka niin selvästi on jotain Mieletöntä. Ja tämän kokeakseni olen ilmeisesti henkisesti valmistautumassa seikkalemaan, ensin projektin käynnistämisen merkeissä ja sitten (ehkä, toivottavasti?) lapsiarjen merkeissä.

Ennustan, että tästä seikkailusta ei selvitä ilman ahdistusta ja kyyneleitä.

Uutta kierrosta!

Pientä paluuta blogiin pariin on ilmassa. Joulun alla aloittamamme aikalisä päättyi ja kävimme taas keskustelua - tällä kertaa jopa puhuimme asioista niiden oikeilla nimillä.

Siinä mielessä tilanne ei ole muuttunut radikaalisti, että kumpikin suhtautuu tilanteeseen hyvin jalat maassa. Ilmassa ei ole paniikkia ja pienoisesta itkukohtauksestakin päästiin kainalohoidolla ja muutamilla viisailla sanoilla. Päätimme kuitenkin selvittää, mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä. Emme nimittäin tehneet sitä viimeksi, koska itseäni niin ahdisti ajatus Projektin käynnistämisestä. Nyt on siis tarkoitus käydä moikkaamassa Väestöliiton tätejä ja selvittää mitä pitäisi tehdä JOS haluaisi jotenkin auttaa luontoa.

Tavallaan kyse on päätöksenteon lykkäämisestä, toisaalta nyt liikutaan selvästi eteenpäin.

Saas nähdä.

Kohdistettua mainontaa

Hei vaan hei! Olipas kiva nähdä Bloggerista, että täällä on ollut kävijöitä, vaikka hiljaiseloa olenkin pitänyt. :)

Oli pakko tulla laittamaan viesti, kun yhtäkkiä mulle on alkanut ilmestymään facebookissa Suositeltuina Postauksina paikallisen hedelmällisyysklinikan mainoksia. Omituista tämä on siksi, että en ole juuri selaillut aiheeseen liittyviä tekstejä tai muutakaan, vaan oikeasti pitänyt hiljaiseloa.

Joku jossain tietää enemmän kuin minä.