tag:blogger.com,1999:blog-28901522067579139012024-03-13T21:59:02.906+02:00Entä jos ei?Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.comBlogger80125tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-18200308599477136632016-08-31T11:06:00.002+03:002016-08-31T11:06:48.510+03:00Uutta alkuaUuden alun kynnyksellä teki mieli kirjoittaa päivitystä tännekin, vaikka aikoihin en ole mitään tarinoinut.<br />
<br />
Pieni on kasvanut kovasti, on kohta jo 2,5-vuotias. Kerrassaan hauska tapaus, on tämä vain viihdyttävä ikä. Suu käy koko ajan, vaikka läheskään kaikesta ei saa selvää. Emme ole puhumisen opettelua tehneet turhan helpoksi, kun varsinaisia kotikieliä on kaksi, ympäristö puhuu kolmatta ja lisäksi tarhassa bonarina opetetaan vielä neljättä. Vähemmästäkin menee pieni pää sekaisin.<br />
<br />
Lapsi on siis tarhassa nykyään, puoli päivää aamusta alkaen. On ollut todella hyvä veto, viihtyy siellä erinomaisesti ja saa samalla purettua energiaa reippaasti. Tekevät siellä vaikka mitä, erityisesti kädentaitoja, joita meillä tehdään kotona aika laiskasti. Joka viikko saamme kotiin taideteoksia ja joka toinen viikko pitkän raportin kuvineen kaikesta mitä ovat opetelleet. Hoitaja hakee hänet aina kotiin lounaan jälkeen, jolloin pääsee päikkäreille ja tuttuun ympäristöön.<br />
<br />
Hurjasti tyyppi on oppinut asioita, välillä ihan hämmentää mitä osaa. 1v10kk iässä yllätti meidät yhtäkkiä laskemalla sujuvasti kymmeneen niin englanniksi kuin ruotsisikin, nykyisin laskee kahteenkymmeneen kaikilla kolmella kielellä. Aakkoset tulevat myös kuin apteekin hyllyltä ja tyyppi viihdyttää itseään "lukemalla" tekstejä kaikista mahdollisista paikoista maitopurkista kyljestä katukyltteihin. Ei hän siis lue, mutta luettelee kirjaimet virheettömästi. Melkoiset on pienet aivot. Tästä saamme kiittää hauskaa kännykkäsovellusta nimeltä Drawnimal, joka opettaa siis aakkoset sekä eläimen jokaiselle alkukirjaimelle. Niitä on tankattu mielettömällä innolla.<br />
<br />
Nukkuminen sujuu kivasti. Tyyppi menee todella nätisti iltaisin nukkumaan (iltatoimet, lapsi sänkyyn, valot pois ja ovi kiinni) ja yöt menevät yleisesti ottaen putkeen, mitä nyt sairastellessa on hankalampaa. Siirryimme muutama viikko sitten isojen lasten sänkyyn ja muutos meni tosi hienosti. Yritimme pari kertaa aiemmin, mutta ilmeisesti liian aikaisin, koska ei suostunut siellä pysymään. Nyt kolmannella kerralla muutos meni heittämällä läpi ja tyyppi tulee meidän sänkyyn vasta aamulla, yleensä seitsemän jälkeen. On aika ihanaa kun viereen kömpii lämmin paketti, joka haluaa vain olla kainalossa 10-15 minuuttia ennen kuin pomppaa intoa puhkuen pystyy huudellen "Mennään, mennään!" :)<br />
<br />
Pottatreenejä on tehty jonkin aikaa, mutta siinä on vielä työtä. Pikku hiljaa. Kaveri on selvästi pieni insinöörialku, sillä kaikki numeroihin, kirjaimiin ja autoihin liittyvä on parasta, mutta fyysisesti on monia ikätovereitaan kömpelömpi. Musiikista pitää kovasti, mutta laulamaan ei varsinaisesti suostu. Kuiskaa sanoja mukana kun lauletaan ja tykkää leikkiä niiden tahtiin. Ruokailut sujuvat edelleen aika hyvin. Kaikkea maistaa vähintään vaikka kaikesta ei aina pidä. Aika paljon pitää edelleen syöttää.<br />
<br />
Viime aikoina ollaan taisteltu paljon flunssakierteen kanssa, varsinkin yskä on ollut raskasta. Huhtikuusta asti menty melkein kaavalla 2 viikkoa kipeänä, viikko terveenä, 2 viikkoa kipeänä. Kohta saisi mieluusti jo helpottaa, en panisi pahakseni.<br />
<br />
Mutta se uusi alku. Loppuvuodesta aloimme miettimään, että jos ykköselle halutaan sisarusta, pitäisi asian suhteen tehdä päätöksiä, koska ensimmäinen kierros ei ollut varsinaisesti mitenkään nopea. Totesimme, että olisi hienoa jos voisimme sisaruksen tarjota ja vaikka sillä ei ole kiire, ei ikä varsinaisesti tue odottamista - varsinkin meidän historiallamme. No kuinkas sitten kävikään, ei ehditty edes varsinaisesti aloittamaan projektia kun kakkonen jo ilmoitti tulostaan. Niin on ihmisen biologia ihmeellistä, ensin väännetään vuositolkulla ja sitten ei voi luottaa "varmoihin päiviin".<br />
<br />
Tässä siis ollaan, kakkosta odotellaan saapuvaksi koska tahansa. Raskausaika on ollut aika vaikea, paljon vaikeampi kuin ensimmäisellä kerralla. Oksentelin 17. viikolle saakka, jonka jälkeen oli muutama viikko rauhallista ennen kuin selkäsäryt alkoivat vaivaamaan. Nukkunut en ole kunnolla moneen kuukauteen ja ilman tukivyötä en pysty lähtemään mihinkään. Siinä missä viimeksi puhkuin energiaa synnytykseen asti, olen nyt odottanut töiden päättymistä kuin kuuta nousemaan. Vielä hetken olen töissä ellei tyyppi keskeytä viimeisiä projekteja, ja tällä kertaa toivon että edes viikon ehtisin olemaan rauhassa kotona. Jää nähtäväksi.<br />
<br />
Pinnasänky on siis nostettu uudestaan meidän makuuhuoneeseemme, vauvanvaatteet on pesty ja laitettu valmiiksi ja vanhat vauvakamat on käyty läpi. Pari pientä juttu uupuu, mutta valmista alkaa olemaan. Uusi arki on siis edessä ja mielenkiinnolla odotan miltä se näyttää.<br />
<br />
Elämä se jaksaa yllättää.<br />
<br />Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-49211378755662975792014-12-19T06:20:00.000+02:002014-12-19T06:20:12.324+02:00Kun aika vilistääOlen jonkin aikaa miettinyt, että pitäisi reflektoida kulunutta syksyä ja kun Hilkkakin kauniisti pyysti, ajattelin laittaa ajatuksia paperille. Tekstistä tuli (taas) aika pitkä, mutta en halunnut sitä jakaa useampaankaan pätkään.<br />
<br />
Lapsi on kohta jo 8kk ja olen ollut töissä melkein 3kk. Aika juoksee käsittämätöntä vauhtia! Jotenkin pieniä välietappeja on koko ajan, sattuu ja tapahtuu ja tuntuu että aika menee selvästi eteenpäin aiemman matelemisen sijaan. Pieni Ihminen kasvaa käsittämätöntä vauhtia. Vasta äsken hän syntyi ja nyt suuhun puskee jo hampaita ja tyyppi yrittää lähteä liikkeelle.<br />
<br />
Paluu töihin oli helpompi kuin ajattelin. Ajatus erosta tuntui <a href="http://entajosei.blogspot.sg/2014/09/taas-erilaiseen-arkeen.html" target="_blank">etukäteen</a> vaikealta, mutta tosipaikan tullen kaikki on mennyt tosi kivasti. Ensimmäisenä päivänä oli haikeaa, mutta helpotti kun lapsen hoitaja toi Pienen Ihmisen iltapäivällä syömään ja viettämään hiukan aikaa kanssani. Onnekas olen, kun työ joustaa tuon verran. Töihin tarttuminen oli mahtavaa, enkä tiedä olenko koskaan saanut inboxin läpikäymisestä niin paljon iloa, kuin parina ensimmäisenä päivänä töihinpaluun jälkeen. Olen nauttinut töistäni ja siitä, että saan olla itsekseni ja tehdä jotain kansantaloudellisesti merkityksellistä. Olen ottanut kaiken irti työpäivistä ja todella rehellisesti tykännyt olla toimistolla.<br />
<br />
Samanaikaisesti loppuiltapäivästä onkin jo kiire kotiin. <3<br />
<br />
Arkemme on vakiintunut jo mukavasti ja löytänyt omat uransa. Lapsi nukkuu yönsä kohtuullisesti, joskus koko yön, mutta yleensä jonkun kerran heräillen. Minä herään Miestä herkemmin itkuun, joten myös nousen ja käyn laittamassa tuttia takaisin suuhun. Onneksi lapsi yleensä nukahtaa heti sen jälkeen ja itse samoin. Kun aurinko nousee, herää lapsikin yöuniltaan ja suoritamme vahdinvaihdon, yleensä kuuden-seitsemän välillä. Mies viettää aamulla aikaa lapsen kanssa, pitää seuraa ja antaa aamupuurot, ennen kuin hoitajan päivä alkaa. Minä saan torkkua vielä hetken ja hoitaa aamutoimeni rauhassa. Aiemmin syksyllä meillä oli kausi, jolloin lapsi nukkui Todella Huonosti. Aloitti heräämisen 01-02 aikoihin ja heräili 30-45 min välein aamuun asti. Silti piti lähteä töihin ja Äiti oli Vähän Väsynyt. Päädyimme pitämään unikoulua ja se toimikin hienosti. Sen jälkeen on ollut isompia uniongelmia lähinnä hampaiden takia, mutta vain yksittäisiä öitä, jotka kyllä kestää.<br />
<br />
Töistä yritän lähteä kotiin viiden aikaan, ihan viimeistään kuuteen mennessä. Näin minulle jää 2-3 tuntia aikaa lapsen kanssa iltaisin. Leikimme, syömme ja menemme rauhassa nukkumaan. Hoitajamme valmistaa meidän ruokamme, joten saamme keskittyä laatuaikaan lapsen kanssa. Yleensä minä nukutan lapsen, koska se on minusta ihanaa (lapsi menee todella nätisti iltaisin nukkumaan). Välillä Mies hoitaa tämän, joko siksi että itse joudun lähtemään eteenpäin, tai siksi että haluamme varmistaa, ettei lapsen nukkumaanmeno riipu minun läsnäolostani. Tarvittaessa jatkan töitä kotona lapsen nukkumaanmenon jälkeen, mitä sitäkin tapahtuu säännöllisesti. Olen ilmoittanut töissä, että en ota palavereja klo 17-20 väliselle ajalle ja aika hyvin tämä onkin onnistunut. Se toki tarkoittaa, että aikaeron takia palavereja on sitten klo 20 jälkeen, mutta tämä on mielestäni parempi vaihtoehto.<br />
<br />
Olen siis pitänyt perussääntönä, että tulen aina kotiin illalla töiden jälkeen ja olen kotona Lapsen nukkumaanmenoon saakka. Jos on jotain muuta ohjelmaa, yritän mahdollisuuksien mukaan järjestää niin, että voin lähteä vasta nukkumaanmenon jälkeen. Yleensä se onnistuu, mutta välillä ei, jolloin Mies ottaa ohjat. Joskus harvoin olemme olleet molemmat poissa nukkumaanmenon aikana, jolloin hoitaja laittaa lapsen nukkumaan. Käymme miehen kanssa ulkona syömässä noin kerran viikossa, mutta tällöinkin lähdemme vasta Lapsen nukkumaanmenon jälkeen. Tämä onnistuu hienosti kiitos hoitajamme, sekä siksi että lapsi nukkuu niin hyvin. Voimme olla rauhassa tietäen ettei poissaolomme aiheuta ongelmia.<br />
<br />
Imetystä olen edelleen jatkanut, mutta se on pikku hiljaa vähentynyt ja nyt ollaan todennäköisesti loppumisen kynnyksellä. Pumppasin alkuun työpäivän aikana kertaalleen, ja syötin itse töiden jälkeen, ennen nukkumaanmenoa ja aamuisin - tällöin päästiin 4 rintamaitosyöttöön päivässä jolloin jouduttiin vain hieman täydentämään korvikkeella. Pikkuhiljaa pumppaaminen onnistui kuitenkin huonommin ja huonommin ja kuukauden jälkeen juuri mitään ei irronnut. Siirryimme siis imetykseen kotona ollessani, eli 2-3 kertaa päivässä. Maidoneritys on kuitenkin sen jälkeen vähentynyt entisestään ja nykyisin pystyn syöttämään enää korkeintaan kerran päivässä. Olin muutaman päivän työmatkalla ja vaikka siellä sinnikkäästi pumppasin ylläpidon takia, oli muutos kotiinpaluun jälkeen selkeä. Kun lapsi joutuu tekemään enemmän töitä kuin pullon kanssa, eikä siltikään saa yhtä paljon, hermostuu hän nopeasti. Niinpä imetän tällä hetkellä lähinnä kun hän on uninen ja imetyksen tarkoitus on ennemmin läheisyys kuin ravinnontarve. Mielelläni jatkaisin, mutta homma on kirjaimellisesti kuivumassa kasaan. Tällä mennään.<br />
<br />
Kiinteitä menee neljän kertaa päivässä: aamu- ja iltapuurot, päivällä sosetta ja iltapäivällä tuorehedelmää. Soseet olen tehnyt itse; teen 2-3 viikon välein isomman satsin pakkaseen. Parin tunnin kertapanoksella saa tehtyä jo paljon ja jääkuutioista on helppo koota erilaisia sekoituksia.<br />
<br />
Hoitajan kanssa on mennyt todella hienosti. Ainahan vieraan ihmisen ottaminen mukaan arkeen on oma riskinsä, mutta meillä on tuntunut käyneen tuuri. Kun lapsi näkee hoitajan ensimmäisen kerran aamulla, leveä hymy syttyy molempien kasvoille. Se tuntuu hyvältä.<br />
Olen pelännyt mustasukkaisuutta, koska lapsi viettää enemmän aikaa hoitajan kuin minun kanssani, ja luonnollisesti (toivottavasti) oppii varmasti luottamaan häneen kovasti. Tähän mennessä sitä ei ole onneksi ollut, vaan olen voinut olla vilpittömän onnellinen että tämä ihminen on lapseni elämässä. Uskon, että niin kauan kuin tiedostan asian, osaan paremmin käsitellä sitä. Faktahan on, että kaikille on parempi että lapsi aidosti luottaa hoitajaansa, eikä vaadi minun läsnäoloani. Vaikea tilanteesta tulee, jos/kun joskus muutamme tai hoitaja lähtee pois, sillä tällöin tärkeä ihminen lapsen elämässä "katoaa". Käsitellään sitä sitten siinä vaiheessa.<br />
<br />
Koen, että me olemme todella onnekkaita saadessamme pyörittää arkeamme tällä tavoin. En usko, että olisin viihtynyt täysillä kotona lapsen kanssa kovin paljon pidempään. Rehellisesti, ja raadollisesti sanoen nautin ajasta lapsen kanssa paljon enemmän nyt, kun saan kuluttaa energiaa ensin töissä ja sitten tulla kotiin. Samoin se, että meillä on oma hoitaja on aivan fantastista. Se, että voimme käyttää ajan niin täysipainoisesti ensin lapsen kanssa, ja sitten keskenämme, on todella ainutlaatuista ja muistan arvostaa sitä päivittäin. Hoitaja onkin arkemme suurin sankari.<br />
<br />
Arkemme on todella nautinnollista tällä hetkellä. Väsymys ei paina sen enempää kuin ennenkään, koska vaikka joudun heräilemään, on rytmini muuten muuttunut ja kokonaisunimäärä on vähintää sama kuin ennenkin. Jaamme vastuuta lapsesta Miehen kanssa ja kun välillä tulee epätoivon tai ärsyyntymisen hetkiä, on toinen siinä ja itse saa ottaa tauon. Lapsi on kovin rakas ja sydämessä läikähtää kun vain vilkaisenkin kuvaa työpöydällä. En suoraan sanottuna uskonut, että arki lapsen kanssa edes voisi olla näin vaivatonta ja mukavaa. Tässä on hyvä.<br />
<br />
Oikein nautinnollista joulun koti-Suomeen, toivottavasti saisitte lunta.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-4460751662957599312014-09-19T07:50:00.001+03:002014-09-19T07:50:16.929+03:00Taas erilaiseen arkeenNiin se aika vilistää hurjaa vauhtia ja reilun viikon päästä on edessä se mihin piti olla ikuisuus - paluu töihin. Pieni Ihminen täyttää 5kk ja meillä alkaa (taas) uusi arki. Olo on ristiriitainen. Alunperin ajattelin, että on mukava palata töihin kohtuullisen nopeasti, ja vaikka edelleen on mukava palata töihin, tuntuu ajatus erosta yllättävän vaikealta. Nyt jo harmittaa, että pitää luopua Pienen sylittelystä ja halimisesta. Niin sitä pragmaattisesta insinööristäkin kuoriutui äiti.<div>
<br /></div>
<div>
Yllättäen tähän mennessä yksi vaikeimmista asioista itselleni on ollut imetyksestä "luopuminen". Lapsi on edelleen täysimetyksellä, mutta olemme jo siirtyneet "työrytmiin", jossa lapsi saa maitonsa päivisin pullosta ja rinnasta vain iltaisin ja aamuisin. Ettei tulisi liian montaa muutosta kerralla. Siinä missä imetys oli itselleni alussa hyvin mekaaninen suoritus, on siitä nyt tullut hyvin tunnepitoinen ja herkkä tilanne, josta nautin kovasti. Sellainen meidän kahden yksityinen, intiimi hetki. Nyt kun päivisin pumppaillaan ja annetaan pullosta, oikein odotan iltaa kun taas saan ottaa lapsen rinnalle. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Yllättävää on ollut myös se, miten paljon lapsen tulisi juoda/syödä vuorokauden aikana. Ohjeet sanovat nyrkkisäännöksi lapsen paino jaettuna kuudella, mikä tarkoittaa meidän tapauksessa 1,3 litraa. Kun syöttöjä on tällä hetkellä n. 8 vuorokaudessa, tarkoittaa se reilua 1,5 dl kerrallaan. Voin kertoa että siinä riittää pumpattavaa. Vaikka tavoitteeni on ollut jatkaa täysimetystä töissäkin, alkaa epäilys pikku hiljaa hiipimään, koska en millään saa kerralla pumpattua niin paljon kuin tarvitaan (päivässä pullosta yhteensä n. 4,5 dl), enkä usko voivani järjestää aikataulujani niin, että voisin useamman kerran päivässä pumpata toimistolla. No, katsotaan ja ihmetellään mitä tapahtuu, ei se osittainen korvikkeen käyttö mikään katastrofi olisi. Toisaalta en ole täysin vakuuttunut tuosta syöttömäärästä.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Eroa lapsesta on myös harjoiteltu. Uusi arki on meillä mahdollinen hoitajan avulla. Hän on ollut apunamme jo kolme viikkoa, tutustumassa ja opettelemassa arkeamme. Olemme käyneet läpi kasvatusperiaatteitamme ja toiveitamme lapsen hoitoon liittyen ja pyrkineet varmistamaan että kommunikaatio pelaa puolin ja toisin. Pari kertaa hän on hoitanut lyhyesti lasta itsenäisesti kun olen ollut asioilla (kerran kävimme Miehen kanssa myös kaksin syömässä), mutta huomenna edessä on ensimmäistä kertaa hieman pidempi, työpäivän pituinen ero. Ihan luottavaisin mielin olen, ja jos tulee ongelmia, olemme kuitenkin tavoitettavissa ja tarvittaessa pääsemme kotiin.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Nukkuminen meillä on sujunut varsin kivasti. Pieni alkoi nukkumaan aamuun asti (heräsi klo 6-8) 2kk ikäisestä, mutta nyt viimeiset pari viikkoa on ollut haastavampaa. Saimme riesaksemme flunssan ja sen jälkipyykkinä meni unirytmi ihan sekaisin ja nyt pitää herätä pari kertaa yössä laittamaan tutti takaisin suuhun ja lisäksi syöttämään kertaalleen aamuyöstä. Ilmeisen tavallista 4-6 kuukauden iässä, mutta harmillista töihinpaluuta ajatellen. ;) Toivotaan kuitenkin, että tässä vieä ehdittäisiin saada homma uudestaan haltuun. Jos ei, niin puolen vuoden kieppeillä lähdetään pikku hiljaa koittamaan unikoulua.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Toisena ikään kuuluvana riesana meillä on järkyttävä pulauttelu. Kamaa tulee ulos jatkuvalla syötöllä ja lääkäri meinasi että kyse on refluksista. Tila ei kuitenkaan juurikaan häiritse Pientä, joten en halunnut lähteä hoitamaan sitä lääkkeillä. Pyykkikone laulaa jatkuvalla syötöllä kun maidossa ovat niin Pienen kuin meidänkin vaatteet, mutta se on aika pieni harmi. Pidetään lasta enemmän pystyasennossa ja koitetaan sillä saada parannusta aikaan. Olemme myös lähtenee maistattamaan kiinteitä ja vaikka kiinteitä ei vielä anneta kuin pari lusikallista päivässä, toivomme sen tuovan sitten ajallaan parannusta asiaan.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Kävimme tällä viikolla tarkastus/rokotuskäynnillä lääkärillä, joka kehui Pientä kovasti. Kuulemma kasvaa ja kehittyy upeasti ja vaikuttaa tasapainoiselta ja onnelliselta lapselta. Totesi minulle, että "What ever you are doing, just keep doing it with confidence." Tuli hyvä fiilis, kyllä tässä jotain on osattu oikein tehdä.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<div>
Vaikka töihinpaluuseen liittyvä ero tuntuu nyt vaikealta, en usko sen olevan helppoa kellekään. Rauhoittaa kun tietää, että suurin osa vanhemmista käy näitä samoja tunteita läpi jossain vaiheessa. Edessä on varmasti paljon epätoivon ja harmituksen hetkiä, mutta niistä selvitään varmasti. Hyvä puoli on joustava työaikani, joka mahdollistaa meille sopivimman rytmin hakemisen.</div>
<div>
</div>
</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Pieni Ihminen on niin kovin rakas. Hymyilee paljon, on aika vastikään löytänyt varpaansa ja melkein kääntyy selältä vatsalleen (kertaalleen kääntyikin, mutta tuota vahinkoa ei olla pystytty toistamaan). Sydän pakahtuu kun pieni suu leviää suureen hymyyn äidin nähdessään. Pienestä on tullut hurjan tärkeä osa arkeamme ja elämäämme. Vaikka välillä harmittaa, väsyttää ja kyllästyttää, ovat onnenhetket juuri suuria kuin etukäteen ajattelin ja toivoin. Vastuu tuntuu hyvältä. Tästä on hyvä jatkaa elämää eteenpäin.</div>
<div>
<br /></div>
Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-62500025903667132112014-07-16T11:24:00.000+03:002014-07-16T11:24:18.056+03:00Synnytyskertomus<span style="font-size: x-small;">Mietin ensin, etten tekisi tästä aiheesta postausta, mutta sitten tuntui siltä, että haluaisin muistot tarkasti talteen.</span><br />
<br />
Saimme tosiaan huhtikuisena maanantaina tiedon, että lapsi syntyisi seuraavana päivänä sektiolla. Vaikka mahdollisuus sektiosta oli ollut ilmassa, tuli nopea aikataulu todella isona shokkina. Kävin iltapäivällä valmistelevissa kokeissa (verikokeet ja -ryhmä, perustarkastus, haastattelu jne) ja suuntasin toimiston kautta kotiin. Pakkasimme illalla sairaalalaukun (lista oli sentään jo valmiina), petasimme lapsen sängyn, soittelimme vanhemmille päivityksen, minä tein hiukan töitä ja yritin siirtää kaikki kriittiset asiat kiireesti muille ihmisille ja lisäksi väänsimme kättä lapsen sukunimestä. Täällä lapsen nimi merkitään syntymätodistukseen jo sairaalassa, joten päätös piti tehdä ja meillä on eri sukunimet. Olisihan tuon keskustelun kieltämättä voinut käydä aiemminkin, mutta tyylillemme uskollisina lykkäsimme päätöstä pakkoon asti. Molemmat halusivat lapselle oman nimensä, mutta lopulta minä totesin asian olevan vielä tärkeämpi Miehelle ja annoin periksi. (otan omani takaisin sitten jossain muussa asiassa, toim. huom.) Kävin rauhassa suihkussa ja lopulta puolen yön jälkeen menimme nukkumaan. Yllättäen uni tuli varsin helposti, mikäli oli hyvä, koska kello soi ennen kuutta. Itse en saanut syödä tai juoda aamulla leikkauksen takia mitään, joten pääsimme varsin nopeasti liikkeelle heräämisen jälkeen. Hyppäsimme taksiin ja ajelimme heräävän kaupungin läpi sairaalaan. Tilanne oli epätodellinen, olo oli kuten minä tahansa päivänä ja silti mielessä tieto mihin oltiin menossa.<br />
<br />
Sairaalalla menimme ensin ilmoittautumaan saapuneiksi. Vaikka jonoa ei ollut (vain kaksi ihmistä asioimassa tiskillä kun tulimme), meni tässä aika paljon aikaa. Kirjautumisen jälkeen, odoteltuamme hetken, tuli hoitaja noutamaan meidät ja vei "takakautta" osastolle. Tässä vaiheessa selvisi myös, että saimme sittenkin yksityisen huoneen kahden hengen huoneen sijaan, mikä oli hienoa. Koko ruljanssissa meni reilu tunti ja mietin koko ajan, että onneksi ei ole synnytys käynnissä, koska silloin odottelu olisi voinut harmittaa.<br />
<br />
Huoneemme oli mukava, hiukan hotellimainen verhoineen ja tauluineen. Siellä oli taulu-tv, jääkaappi ja oma kylpyhuone, sekä sohva Miestä varten. Odottelimme huoneessa hetken ja tutustuimme ohjemateriaaleihin kunnes hoitaja tuli tuomaan sairaalavaatteet ja antamaan esilääkityksen. Olo oli rauhallinen ja rento. Aika pian tämän jälkeen minut tultiin hakemaan ja kärrättiin kohti leikkaussalia. Ennen saliinmenoa minut laitettiin "odotushuoneeseen", jossa oli pari muutakin potilasta. Yritimme kysyä, josko Miehen olisi kuitenkin mahdollista päästä mukaan synnytykseen. Hoitaja epäili, ettei se onnistuisi, koska minulla oli Placenta Praevia Major ("PP Major"), mutta lupasi silti selvittää. Mies joutui jäämään odotushuoneen ulkopuolelle ja minä makasin sängyllä yksin kattoa katsellen. Tässä vaiheessa alkoi jännittämään. Vaikka uskoin, että kaikki menisi hyvin, alkoivat tunteet vyörymään ja kyyneleet valuivat ihan puhtaasta hermostuksesta. Anestesialääkäri tuli tapaamaan minua ja kertomaan yksityiskohtaisesti mitä leikkauksessa tulee tapahtumaan ja näki tietysti mielentilani ja rauhoitteli kovasti että kaikki menisi hyvin. Yritin kyyneleiltäni selittää, että tiedän ja uskon näin, eikä tilanne ole niin paha kuin miltä näyttää. Tunsin itseni aika hölmöksi. Hän tarjoutui hakemaan Miehen paikalle, mikä oli hyvä veto. Vaikka kyyneleille ei tullut loppua, tuli parempi mieli. Kohta piti kuitenkin antaa viimeiset pusut ja minut vietiin leikkaussaliin.<br />
<br />
En ole koskaan ennen ollut leikkauksessa tai leikkaussalissa, joten kokemus oli mielenkiintoinen. Yllätyin miten suuri tiimi siellä oli vastassa. Varmasti 7-8 ihmisiä hääräämässä. Tiimille annettiin raportti minusta ja siitä jäi fiilis, että PP Majorin takia salissa oli aika reipas hälytysvalmius ja ehkä tiimikin oli tavallista suurempi. En tiedä. Salissa oli todella kylmä, joten sain peittoni alle lämminilmapuhaltimen jalkoihini sukat. Minulle laitettiin spinaalipuudutus, jota etukäteen hieman jännitin. Minut autettiin istumaan kumaraan asentoon ja yksi hoitajista piti minua todella tiukkaan paikoillaan samalla kun anestesialääkäri laittoi piikin. Yllätyin, ettei se tuntunut missään. En ole ihan varma laitettiinko minulle ensin paikallispuudutus, mutta helppo tuo operaatio oli. Tämän jälkeen takaisin makuulle ja käteni sidottiin suoraan sivuille lepositeisiin. Olo oli kuin ristiinnaulitulla. Se oli hämmentävää ja yllättävää, mutta niin oli koko tilannekin, joten en jäänyt sitä miettimään. Spinaalipuudutuksen tehoamista seurattiin jääpalalla ja ilmeisesti se puri ihan hyvin. Puudutuksen laittamisen jälkeen anestesialääkäri kertoi, että valitettavasti Mies ei pääse mukaan saliin, sillä sairaalan turvasäännöt estävät tämän. PP Majoriin liittyy niin suuri riski, että saliin ei haluta ketään ylimääräistä, joka voisi vaarantaa tilanteen millään tavoin. Olin tämän jo arvannut, mutta piti yrittää.<br />
<br />
Olin makoillut hetken paikoillani kun minulle kuiskattiin, että lääkärini on saapunut saliin. Tämän jälkeen kaikki on hiukan epäselvää ja hämmentävää. Selvää on, että en edes tajunnut että minut leikattiin auki. Edessäni oli näköeste, joten en tiennyt yhtään mitä tapahtui. Vatsaani paineltiin todella voimakkaasti, jopa "väkivaltaisesti" ja se tuntui todella, todella, omituiselta. Kipua ei ollut, mutta kummallista painetta sekä vatsan alueella että keuhkoissa. Tämä vaihe ei kestänyt kuin hetken, varmaan puhutaan alle puolesta minuutista. Ihmettelin kovasti mitä tapahtuu, koska en tiennyt että leikkaus oli alkanut. Tilanne selvisi kuitenkin hyvin pian, sillä lyhyen "alipaineen" jälkeen kuului pieni, mutta ponteva rääkäisy. Kyyneleet alkoivat valumaan heti pitkin poskia ja anestesialääkäri sanoi ääneen sen minkä tiesin, Pieni Ihminen oli täällä. Joku sanoi syntymäajan ääneen. Pian tämän jälkeen tämä Pieni Ihminen tuotiin näytille luokseni, laskettiin hetkeksi rinnalleni ennen kuin vietiin taas pois tutkittavaksi ja minut kursittiin kasaan. Kun kaikki oli valmista, tuli lääkärini ensimmäisen kerran moikkaamaam sermin toiselle puolelle. Kertoi, että kaikki oli mennyt hienosti ja lähti pois. Koko leikkaussalivierailuun meni aikaa ehkä 15-20 minuuttia kaikkine valmisteluineen ja jälkipyykkeineen, todella tehokasta. Itse leikkaus oli mennyt todella hyvin ja menetin verta vaivaiset 250ml, enkä odotuksista huolimatta tarvinnut yhtään ylimääräistä tilalle.<br />
<br />
Kun show oli ohi, minut kärrättiin heräämöön. Siellä minua jututettiin ja varmistettiin ettei ole pahoinvointia tai kipuja, ja että tajunnantasoni on hyvä, jonka jälkeen Pieni Ihminen tuotiin luokseni ja pian tämän jälkeen myös Mies päästettiin paikalle. Olo oli todella hämmentynyt ja epätodellinen. Makoilimme siinä hetken yhdessä, kunnes vauva ja Mies lähtivät kohti osastoa ja minä jäin vielä hetkeksi tarkkailtavaksi. Kanssani heräämöön jäi uusi BFF:ni, lämminilmapuhallin, mahtava kapistus. Siirtopapereideni kanssa oli jotain häikkää (oli lähetetty väärälle osastolle), mutta kun ne saatiin kuntoon, vietiin minut huoneeseemme, jossa Mies ja lapsi odottivat. Sain pienen viereeni ja yhteinen matkamme alkoi.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-16501748753016550972014-06-03T15:09:00.001+03:002014-06-03T15:09:25.132+03:00Uusi arki<i><span style="font-size: x-small;">Tekstistä tuli jälkikäteen luettuna aika sekava, mutta se toisaalta taitaa olla tämänhetkinen fiiliskin. ;)</span></i><br />
<br />
Pienemme on nyt reilun kuukauden ikäinen ja arki alkaa pikku hiljaa rullaamaan. Mitään rytmiä ei toki vielä ole, mutta alamme ymmärtämään toisiamme. Ihan mahtava pieni käärö!<br />
<br />
Sektio meni kuten aiemmin mainitsin erittäin hyvin. Ensimmäiset päivät olo oli melko tuskainen ja kotiin päästyä tuli kiroiltua paljon kun leikkausalue sattui niin älyttömästi vääristä liikkeistä. Jossain välissä olin varma, että joku sisemmistä haavoista oli revennyt auki ja vuotaisin kohta kuiviin. Hengissä ollaan kuitenkin edelleen. (toim. huom. ei ollut revennyt, tuntui vain siltä) Reilun viikon jälkeen lopetin särkylääkkeiden syönnin ja nyt viiden viikon kohdalla olo on oikein hyvä. Tietyt liikkeet sattuvat edelleen, mutta kipu on hyvin pientä aiempaan verratuna. Arpi itsessään on ulkonäöltään siisti, mutta nähtäväksi jää miten se korjaantuu tuntumaltaan ja miten venynyt iho saadaan vetäytymään entiselleen.<br />
<br />
Olen tunnustellut paljon itseäni ja tuntemuksiani lapsen suhteen. Hoitovietti on vahva, mutta mitään monien kokemaa tunteiden ilotulitusta en ole vielä kohdannut. Sitä paljon puhuttua Äidinrakkautta (tm) odotellaan siis edelleen. Ystäväni, joka sai esikoisensa kuukautta ennen meitä kertoi, että hänellä se lähti kehittymään vasta siinä vaiheessa kun lapsi alkoi ottamaan selvemmin kontaktia ja hymyilemään. Kuulostaa erittäin mahdolliselta. Nyt kommunikointimme on hyvin yksisuuntaista; minä kohdistan viestini hänelle ja hän kuuluttaa oman asiansa geneerisesti koko maailmalle. Katse alkaa vähitellen kohdistumaan, mutta keskittymiskyky on kultakalan luokkaa. Pikku hiljaa kuitenkin.<br />
<br />
Juniori syntyi sopivasti ennen äitienpäivää, mutta mitä lähemmäksi päivää tultiin, sitä hämmentyneemmäksi olo muodostui. Mies kyseli toiveita ja minä kiusaannuin. En kerta kaikkiaan tuntenut itseäni äidiksi, vaikka todistettavasti pieni ihminen oli minusta syntynyt. Itseni kutsuminen äidiksi tuntui todella oudolta, jopa väärältä.<br />
<br />
Nyt tuo olo on hiukan pehmentynyt, toistelen lapselle äitiä puheessa vähän väliä ja samalla totutan itseänikin siihen. Oletan, että kun lapsi selvästi osoittaa tarvitsevansa juuri minua, alkaa tunne voimistumaan. Metaformoosi on selvästi käynnissä. Olen laulanut pienelle aika paljon, ja kesti pitkään ennen kuin pystyin laulamaan Ihme ja kumma kokonaan läpi ilman, että aloin kyynelehtimään vuolaasti. "Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa." Tuohon lauseeseen kiteytyy niin monta hienoa asiaa, että olen sen äärellä aseeton. Että minulla on mahdollisuus ohjata tätä pientä kulkijaa. Melko ainutlaatuista.<br />
<br />
Kotona olemiseen suhtaudun asiaankuuluvana osana prosessia. Ainakaan vielä en ole löytänyt itsestäni kotiäiti-moodia. Päivät ovat yksinkertaisia koostuen lähinnä imetyksestä, vaipanvaihdosta, nukkumisesta ja odottamisesta ja ei se nyt suoraan sanottuna varsinaisesti mitään super-haastavaa ja mielenkiintoista aivojumppaa ole. Leppoisaa ja pääosin mukavaa kuitenkin. Lähdimme ulos liikkeelle varsin aikaisessa vaiheessa ja Tyyppi alkaa olemaan varsin tottunut liikkumaan julkisilla paikoilla. Nukkuu sikeästi kuin tukki ja herättää sillä huomiota ravintolassa. "Ihanko todella tuo lapsi pystyy päällä noin nukkumaan?!" Äitinsä unenlahjat perinyt.<br />
<br />
Yöt menevät vaihtelevasti ja syödä pitää suurimman osan aikaa 2-3 tunnin välein. Välillä tunnin välein, mutta pari kertaa on saatu nauttia jopa 5 tunnin pätkistä. Yllättävän hyvin sitä kuitenkin jaksaa, vain muutaman kerran on tullut "Äiti on vähän väsynyt" -hetkiä. Kaikki varoittelivat alun rankkuudesta, mutta meillä se on mennyt todella sujuvasti. Tästä suuri kiitos Miehelle, joka on ollut mahtavasti mukana ja tukenut hoitamalla noin kaiken ja minä olen saanut keskittyä imettämiseen. Vaikeita hetkiä oli välillä alussa kun imetys oli jonkin aikaa todella kivualiasta. Sinnikkyydellä (ja vähän itkullakin) siitä selvittiin ja nyt homma toimii hienosti.<br />
<br />
Arki on heittänyt lyhyessä ajassa kuperkeikkaa. En ole vielä täysin sinut tämän uuden elämän kanssa, mutta minusta tuntuu kuitenkin hyvin voimakkaasti siltä, että tässä minun kuuluu olla. Pieni tyyppi on ihan huippu ja tuskin maltan odottaa, että saan kulkea tämän matkan hänen kanssaan.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-49112834825993393032014-05-04T15:06:00.000+03:002014-05-04T15:06:43.889+03:00Hän on täälläHui, miten maailma voi heittää ympyrää niin lyhyessä ajassa. Maanantaina aamulla pakkasin läppärin laukkuun jatkaakseni töihin lääkärin jälkeen ja tiistai-aamuna hyppäsin taksiin ja lähdin synnyttämään pientä ihmistä. Ette usko miten epätodellinen olo oli moottoritiellä aamuruuhkassa. Katsottiin Miehen kanssa toisiamme: "Meidän lapsi on ihan kohta täällä." Molemmat yhtä hämmentyneinä.<br />
<br />
Ja muutamaa tuntia myöhemmin hän oli todella täällä.<br />
<br />
Kaikki meni lopulta hienosti, paremmin kuin uskalsin toivoa. Mitään komplikaatioita ei tullut, vaikka leikkaussali oli täydessä hälytysvalmiudessa placenta praevia major -diagnoosin takia - miestäkään ei päästetty mukaan vaikka yleensä suunniteltuihin sektioihin pääsee ja kovasti yritimme. Suuri kunnia tästä kuuluu lääkärillemme, sattumalta olimme ilmeisesti valinneet sairaalan huipun. Anestesialääkäri nimittäin kertoi briiffauksensa yhteydessä, että sairaalan henkilökunta käyttää meidän lääkäriämme, koska hän on vain niin hyvä. Se kertoo paljon, se.<br />
<br />
Kolme yötä vietimme sairaalassa kerrassaan erinomaisessa hoidossa ja nyt olemme jo kotona. Pikku hiljaa opettelemme tuntemaan toisiamme ja muodostamaan rutiineita.<br />
<br />
Hän on ihmeellinen.<br />
<br />
Kaikki vuosien aikana kertyneet epäilykset ovat poissa, haluan vain huolehtia tästä pienestä ihmisestä, varmistaa, että hänellä on kaikki hienosti.<br />
<br />
Yksi sana - onni.<br />
<br />Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com12tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-6205970764427251192014-04-28T13:45:00.003+03:002014-04-28T13:45:42.298+03:00TuomiollaTänään käytiin ultrassa selvittämässä istukan viime hetken tilanne ja sen jälkeen lääkärin luona kuulemassa tuomio. Karuahan se oli - istukka peittää kohdunsuun kokonaan. Kun listalle lisättiin eilen alkanut (maltillinen) verenvuoto, antoi tuomari/lääkäri yksiselitteisen tuomionsa ja sektioaika varattiin huomisaamuksi.<br />
<br />
BANG!<br />
<br />
Töitä piti ehtiä tekemään vielä muutama päivä, mutta ne vaihtuivat nyt leikkausta valmisteleviin toimenpiteisiin, sisäänkirjatumiseen sairaalaan ennalta, paperien täyttämiseen ja kiireiseen työpöydän putsaukseen (kaikki paperit ja mapit kasseihin ja kotiin, katsotaan sitten myöhemmin että mitä tuli mukaan). Nyt istun koneella ja yritän selvittää päätä ja miettiä mitä ihan oikeasti pitää tehdä vielä tänään.<br />
<br />
Pitäkäähän peukkuja, ihan kohta mennään!Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-58908591541348190702014-03-25T07:14:00.002+02:002014-03-25T07:14:48.335+02:00Voihan istukka!Olen viime aikoina todennut, miten helposti raskaus minulla on loppujen lopuksi sujunut. Alun pahoinvointi tuntui välillä ylitsepääsemättömältä, mutta kun siitä päästiin eroon, on kaikki mennyt kohtuullisen hyvin. Toki kaikkea raskauteen kuuluvaa on ollut, on ollut epämukava olo ja välillä raskaus-iskias vaivannut, mutta isommalla mittakaavalla on mennyt hyvin. Olen ollut kohtuullisen energinen, jaksanut hyvin olla töissä ja vapaa-ajalla, ja lähinnä ihmetellyt miksi kaikki ovat niin varovaisia kanssasi. Enhän minä sairas ole!<br />
<br />
Näistä johtuen olen voinut henkisesti hienosti ja tasapainoisesti, en ole juurikaan murehtinut (paitsi harvoin kun bebe on ollut hetken tavallista rauhallisempi) tai pelännyt mitään, vaan ollut luottavaisin mielin. Niinpä mehu meni hiukan väärään kurkkuun kun lääkäri viime kerralla paljasti kasvu-ultran (täällä tehtävä kolmas ns. isompi ultra) jälkeen, että mun istukka on matalalla ja jos se ei sieltä nouse, on edessä ennenaikainen sektio. Keskustelu vastaanotolla oli hyvin leppoisa ja positiivinen, joten en tajunnut kysellä siellä sen enempä. Epäilys nosti päätään vasta kotona (tai oikeastaan töissä) kun aloin selvittämään mistä oikeasti on kyse.<br />
<br />
Ilmeisesti mulla on etinen istukka, joka joko osittain tai kokonaan peittää kohdunsuun. Tästä ei kuitenkaan ole varmuutta, koska lääkäri vain sanoi, että "placenta is low", eikä puhunut "placenta praeviasta", joka olisi täsmällisempi termi. Mikäli istukka pysyy alhaalla (tapahtuu n. 1% raskauksista), estää se alatiesynnytyksen, koska kohdunsuun avautuminen mitä todennäköisimmin saa istukan repeämään mikä on todella tiukka paikka sekä äidille että lapselle. Koska kohdunsuu voi lähteä avautumaan pikku hiljaa, tarkoittaisi varmistunut diagnoosi, että sektio tehtäisiin jopa pari viikkoa ennen laskettua aikaa.<br />
<br />
Jos leikkaukseen joudutaan, niin sitten siihen joudutaan. En mitenkään innoissani ole siitä, mutta sillä mennään mitä annetaan. Ja jos saa valita, on suunniteltu sektio mieleisempi kuin kiireellinen/hätäsektio. Mikä tekee tästä huolestuttavaa on lähinnä se, että etiseen istukkaan liittyy kohonnut komplikaatioriski. Suurimmalla osalla tilaan liittyy raskaudenaikaista verenvuotoa ja myös kiireellisen sektion mahdollisuus on olemassa viimeisen kuukauden aikana. Niinpä rauhallinen odotus on muuttunut rauhattomaan odotukseen. Vessassakäynti on aina yhtä jännittävää, koska ohje on, että verenvuodon esiintyessä pitää lähteä kiireellisesti sairaalaan.<br />
<br />
On edelleen mahdollista, että kohdun edelleen kasvaessa istukka "siirtyy" ylöspäin, mutta toisaalta tavallisesti tässä vaiheessa (32+) se on jo siirtynyt vaikka on ollut alhaalla alkuraskaudessa. Kuukauden päästä tutkitaan tilannetta uudestaan ja katsotaan missä mennään. Siihen asti odotellaan. Vaikka lapsi voi tietenkin syntyä koska tahansa, tuntuu aikaikkuna muuttuneen merkittävästi. On hyvin mahdollista, että synnytänkin 4 viikkoa aiemmin kuin olen tähän asti kuvitellut. Kontrollifriikki on vaikeuksissa.<br />
<br />
Onko kellään kokemusta etisestä istukasta, joka olisi ollut alhaalla vielä näin myöhäisessä vaiheessa? Voiko se todella nousta sieltä vielä?<br />
<br />
Nyt on vähän sellainen "tää onkin mennyt liian hyvin tähän mennessä" -olo.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-5371710020138734922014-02-26T13:55:00.000+02:002014-02-26T13:55:43.118+02:00Ajatuksia raskaudestaAika kuluu samalla niin nopeasti ja niin hitaasti. Täällä on kohta 30 viikkoa kasassa eli pitkälle ollaan selvitty. Tuntuu kuin olisin ollut raskaana jo pienen ikuisuuden, aika kuluu hitaasti eikä toisaalta juuri mitään ole tapahtunut, vaikka "aiemmassa elämässäni" raskauden pituisessa ajassa tapahtui vaikka mitä. Nyt mennään pienellä vaihteella eteenpäin perusarkea. Tai ehkä kyseessä on vain tähän ikään kuuluva vaihe, jolloin ei nyt vain tapahdu samalla tavalla hirveästi kaikkea. Toisaalta aika menee hirmu nopeasti, niin paljon pitäisi ehtiä tekemään ja varmistamaan ennen kuin pitää jäädä pois. Kun laskee jäljellä olevia viikkoja ja vertaa ToDo-listaan, alkaa hirvittämään. Miten ihmeessä ehdin tekemään kaiken?<br />
<br />
Omat ajatukset lapsesta ovat kehittyneet ja kypsyneet aivan valtavasti. Siinä missä alkuraskaudessa tuntui siltä, että joudun luopumaan isosta osasta elämääni, on tällä hetkellä ajatus hyvin voimakkaasti se, että nyt olikin aika siirtyä eteenpäin toisenlaiseen arkeen. Ja se tuntuu hyvältä. Siinä mielessä raskausaika ja hormonit ovat tehneet tehtävänsä ja olen kasvanut (ja kasvan edelleen) uuteen elämäntilanteeseeni.<br />
<br />
Se, mitä ei ole kuitenkaan tapahtunut odotusteni vastaisesti, on äidinrakkauden kehittyminen. Ajattelin, että minulle syntyisi suuria tunteita lasta kohtaa jo raskausaikana, mutta näin ei ole käynyt. Edelleen suhtaudun asiaan (ja lapseen) todella pragmaattisesti ja jopa hyvin varovaisesti. En ole esimerkiksi halunnut tehdä vielä(kään) mitään hankintoja, se tuntuu vain aivan liian isolta askeleelta. Toisaalta minua on lohduttanut muiden äitien kokemukset, kun he ovat avautumiseni jälkeen paljastaneet, että heilläkin meni synnytyksen jälkeen pari viikkoa ennen kuin suhde todella syntyi. Se rauhoittaa, minulla on vielä aikaa.<br />
<br />
Itse raskauteen suhtaudun valtavalla kiinnostuksella. Vartalon muuttuminen on älyttömän kiehtovaa, enkä lakkaa ihmettelemästä mitä kaikkea evoluutio on saanut aikaan. Olen todella ylpeä vatsastani ja usein ihailen sitä peilistä, se on vain jotenkin todella siisti. Erityisesti kun tietää että siellä sisällä on oikea pieni ihminen. Iltaisin makaan monesti sängyssä ja seuraan tyypin liikkeitä, samalla ajatellen Alien-leffaa ja mielikuvituksessa odotan että se hyökkää ulos. (juu, mulla on aina ollut vilkas mielikuvitus) Päivisin tunnustelen sitä voimaa ja intensiteettiä, millä pieni myllertää ja hämmennyksen vallassa ihmettelen, miltä liikkeet tuntuvat ja miten kokonaisvaltaisesti se vaikuttaa olemiseeni. Alun pahoinvoinnin jälkeen saavutin sen vaiheen, jota etukäteen odotin - jännittävän ja positiivisen kokemuksen raskaanaolemisesta.<br />
<br />
Synnytyksen vaiheisiin olen tutustunut tarkkaan ja suhtaudun siihen (ainakin vielä) oikein levollisesti. Mieltä rauhoittaa kun tietää mitä fysiologisesti tapahtuu ja ymmärtää, että kroppa kyllä tukee prosessissa parhaansa mukaan. Kipuun suhtaudun tässä vaiheessa avoimin mielin, katsotaan miten menee ja reagoidaan sen mukaan. En halua tehdä päätöksiä mihinkään suuntaan etukäteen. Pelko ja inhotus on muuttunut hyväksynnäksi.<br />
<br />
Synnytyksen jälkeinen aika mietityttää paljon, mutta olen jo sinut sen kanssa, että meidän perheessä vauva-arki tullaan hoitamaan tavalla, joka ei välttämättä ole samanlainen kuin suurimmassa osassa suomalaisperheitä. Vielä kun oppisin sietämään, että kaikki muut eivät ole tavastamme yhtä innoissaan. Keskustelupalstojen lukemisen lopetin alkuunsa ja sen jälkeen on mennyt hyvin. Uskon, että löydämme oman, meille oikean tapamme toimia.<br />
<br />
Kaiken kaikkiaan olo on hyvin tasapainoinen. En ole pelkojeni vastaisesti tipahtanut vaalenpunaiseen hattaraan tai alkanut muuten sekoilemaan, vaan olen edelleen se sama pragmaattinen itseni. Suhtaudun tulevaan mielenkiinnolla mutta rauhallisesti ja ennen kaikkea avoimin mielin. Asiat ratkeavat tavalla tai toisella.<br />
<br />
Nyt on hyvä.<br />
<br />Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-8088200026969338362014-02-04T05:20:00.001+02:002014-02-04T05:20:26.999+02:00Tämä nauratti tänäänJotta meno ei mene liian ryppyotsaiseksi:<br />
<a href="http://ryppyjaraskaudessa.blogspot.sg/2014/02/aitiystyohaastattelu.html">http://ryppyjaraskaudessa.blogspot.sg/2014/02/aitiystyohaastattelu.html</a><br />
<br />
Kirjoittajalla on muutenkin omaan ironiseen otteeseeni sopiva meininki. Välillä mennään pöpelikköön, välillä osutaan napakymppiin, mutta ennen kaikkea uskalletaan puhua myös niistä asioista mistä ei yleensä puhuta.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-54071268510524099672014-01-01T07:15:00.000+02:002014-01-01T07:15:05.623+02:00Elämän epäreiluudestaSain vuoden viimeisillä hetkillä uutisia, joita en olisi koskaan halunnut saada. Tämä tuntuu ainoalta sopivalta paikalta purkaa tuntoja.<br />
<br />
Rakas ystäväni on kamppaillut vuosia ja taas vuosia lapsettomuuden kanssa. Toivonut, uskonut, pettynyt, yrittänyt, mutta aina enemmän toivonut ja uskonut parempaan. Viime keväänä tämä odotus palkittiin ja he tulivat raskaaksi. Pieni syntyi nyt syksyllä ja vanhempien onni oli täydellinen.<br />
<br />
Mutta vain hetken. Viikko lapsen syntymän jälkeen ystäväni joutui takaisin sairaalaan, sillä palautuminen synnytyksestä ei ollut sujunut odotetunmukaisesti. Syytä lähdettiin tutkimaan ja sen aiheuttajaksi paljastui kasvain, joka jatkotutkimuksissa osoittautui pahanlaatuiseksi.<br />
<br />
Hoidot aloitettiin ja ratkaisua etsittiin. Ystäväni oli niin heikko, ettei juuri pystynyt kotona olemaan tai hartaasti toivottua lastaan hoitamaan, joten pikkuinen oli isänsä ja mumminsa hoidettavana. Joulun aikaan tuli tieto, että siihen astiset hoidot eivät olleet tepsineet, vaan jotain uutta pitäisi keksiä. Uskoin silti uuteen, parempaan vuoteen.<br />
<br />
Vähän ennen vuodenvaihdetta sain kuitenkin musertavan puhelun, että ystäväni hävisi taistelunsa ja nukkui pois. Vain kaksi kuukautta ensimmäisestä diagnoosista.<br />
<br />
Olen yrittänyt käsitellä tätä asiaa parhaani mukaan, mutta en kykene ymmärtämään ja hyväksymään, miten tämä on mahdollista. Miten voi olla, että juuri kun joku saavuttaa onnen pitkän odotuksen jälkeen, vedetään matto jalkojen alta niin totaalisesti. Kuinka epäreilu maailma voi olla?!<br />
Koskaan tuota kohtaloa ei tietenkään kenelläkään toivo, mutta nyt mentiin niin väärään osoitteeseen kuin vain olla ja voi. Enkeliksi muuttui ihminen, jota positiivisempaa ja aurinkoisempaa saa etsiä. Ihminen, joka levitti suurta iloa minne ikinä menikin, jakoi aina omasta onnestaan osansa muille. Ihminen, joka sai hymyn huulille kun häntä vain ajatteli. Kyynelille ei tule loppua.<br />
<br />
Pieni ei tule koskaan tuntemaan äitiään.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-13804323224389786092013-12-30T13:45:00.003+02:002013-12-30T13:45:45.505+02:00SpekulointiaKun nyt kerran lipsuin, niin lipsutaan edelleen.<br />
<br />
Me olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että emme joutuneet käymään läpi raskaita hoitoja, vaan meillä tärppäsi loppujen lopuksi itsestään, kolmen vuoden yrityksen jälkeen. Itse olin jo menettänyt toivoni luonnollisen onnistumisen suhteen, joten yllätys oli kova. Olenkin usein miettinyt mikä oli toisin.<br />
<br />
Moni toitottaa minulle, miten kyse on varmasti ollut siitä, että lopetimme viimein yrittämisen ja rentouduimme. Pöh, sanon minä, en todellakaan usko sillä olleen vaikutusta. Vaikka "yritimmekin" pitkään, emme kohtuu lyhyttä kautta lukuunottamatta olleet kello kaulassa (lopetimme, koska kyseinen kausi alkoi ahdistamaan liikaa). En myöskään kykene allekirjoittamaan tuota rentoutumista, koska kuten olen sanonut, en ole koskaan ollut täysin varma itsestäni ja tästä koko asiasta ja rehellisesti voin sanoa, että ison osan aikaa olen suhtautunut asiaan melko rennosti. Sitä paitsi, onnistuimme projektissa vain vähän sen jälkeen, kun olimme pitkän tauon jälkeen aktivoituneet. Ja aivan varmasti kolmen vuoden aikana oli kaikin puolin rennompia kausiakin.<br />
<br />
Toisaalta uskon vakaasti, että näissä asioissa henkisellä puolella ja pienillä asioilla voi olla suuri merkitys. Enkä usko, että kaikkea lapsettomuuteen vaikuttavaa oltaisiin vielä löydetty, koska jos olisi, ei "selittämätöntä lapsettomuutta" olisi. Tiede ei tunnista/tunnusta "selittämättömyyttä". En vain ole pystynyt keksimään mistä voisi olla kyse.<br />
<br />
Ainoa, mitä (tietääkseni) teimme toisin, oli, että olimme jonkin aikaa ruokavaliotestillä ja kokeilimme miten gluteeniton dieetti vaikuttaa meihin. Tällä ei ollut mitään tekemistä lapsiprojektin kanssa, vaan itseäni vain kiinnostaa miten eri ruoka-aineet vaikuttavat ruuansulatukseen ja vointiin ylipäänsä. Fakta kuitenkin on, että meillä tärppäsi yksi täysi kierto tilapäisen ruokavalion jälkeen. Tämä tuntui kuitenkin niin kaukaa haetulta, etten oikeasti uskonut siihen.<br />
<br />
Nyt kuitenkin törmäsin uuteen blogiin nimeltä <a href="http://pohjallejatakaisin.blogspot.fi/" target="_blank">Sairauskertomus</a>. Se kertoo eräästä kilpirauhasen vajaatoiminnan harvinaisemmasta (ja huonommin tunnetusta) muodosta. Oireissa oli paljon tuttua, mutta myös paljon sellaista joka ei sovi kohdalleni. Ja missään nimessä mikään oireista ei ole ollut kovin vakava, edes sen vertaa että lähtisin asiaa tarkemmin selvittämään. Se, mikä kuitenkin kiinnitti huomioni oli tämän vajaatoiminnan yhdistäminen sekä gluteeniyliherkkyyteen että lapsettomuuteen. Niinpä jäinkin väkisinkin miettimään voisiko kohdallani olla kyse lievästä kilpirauhasongelmasta? Joka jotenkin nopeasti reagoi tuohon gluteenittomaan kauteen?<br />
<br />
Edelleen kaukaa haettua, mutta pistäähän tuo miettimään. Jotenkin en pysty hyväksymään, että kohdallamme kyse olisi ollut pelkästä sattumasta ja onnesta, vaan jotain oli toisin. Mutta mitä? Ja miten sen teimme?Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-57764540719844635172013-12-17T08:18:00.001+02:002013-12-17T08:18:41.442+02:00Entä jos kaikki ei tunnukaan miltä "pitäisi"Hahaa, huijasinpas itseänikin väittämällä etten tule enää kirjoittamaan, mutta niin vain koin sen tarpeelliseksi. Nyt annan heti alkuun ystävällinen neuvon kaikille teille, joilla matka on vielä alkamatta, että ei välttämättä kannata lukea eteenpäin, sillä tekstini saattaa aiheuttaa mielipahaa.<br />
Kirjoitus on myös kilometrin pituinen, koska tässä tulee nyt patoutumia viikkojen ajalta.<br />
<br />
Taustana alkuun se, että vaikka matka lapsen saamiseksi on ollut kohtuu pitkä, se ei ole ollut mitenkään itsestäänselvä. Blogiakin lähdin kirjoittamaan alunperin siksi, että taistelin sisimmissäni sen kanssa haluanko lapsia ylipäänsä. Ja edelleen ihmettelen, voiko lapsettomuudesta kärsiä, jos ei ole varma haluaako sitä lasta.<br />
<br />
Raskaus etenee hitaasti mutta varmasti. Kasassa on jo yli 18 viikkoa ja ensi viikolla edessä rakenneultra. Puoliväli kolkuttelee. Sukupuoli selvisi jo edellisessä tutkimuksessa ja se teki kaikesta todella konkreettista. Nimivaihtoehdot ovat pyörineet mielessä. Nyt odottelen kovasti että tuntisin ensimmäiset liikkeet, joiden pitäisi ilmestyä ihan koska tahansa. Alun pahoinvointi oli todella raskasta aikaa, mutta siitä selvittiin ja nyt olo on käytännössä normaali. Siis fyysisesti.<br />
<br />
Henkisesti koen silmitöntä huonoa omatuntoa. Maailmani ei ole millään lailla vaaleanpunainen, enkä tunne suurta rakkauta lasta kohtaa. Suhtaudun raskauteen ja synnytyksenjälkeiseen aikaan insinöörimäisellä otteella. Luen muiden raskaanaolevien tekstejä, joista pursuaa onni ja odotus, samalla kun itse rakennan päässäni ToDo-listaa ja aikataulua asioista.<br />
<br />
Koen välillä huolta lapsen puolesta, ja aina ennen lääkäriä olen varma, ettei se ole enää hengissä. Se tuntuukin sitten ainoalta inhimilliseltä tunteelta. Ajattelin aina, että hormonit saavat aikaan sen odotuksen ja onnen, vaikkei vauvakuumetta koskaan ollutkaan. No niitä hormoneita odotellaan edelleen.<br />
<br />
Pelkäsin esimiehelle kertomista todella paljon, koska koen pettäneeni hänet "hankkiutumalla" tähän tilanteeseen. Turhaan pelkäsin, vaikka on toki sanottava, että haasteita tilanteeni aiheuttaa. Eilen asiasta kerrottiin koko firmalle ja päässäni kuulin kaikkien huokauksen ja pettymyksen. Myöhemmin kollegani kertoi, että ihmiset olivat puhelimeen huutaneet onnitteluita, mutta itsehän en niitä kuullut. Kertoi myös, että esimies oli jossain välissä todennut, miten mä taidan ottaa tämän tilanteen raskaammin kuin pääkonttorin väki. Oikeassa on.<br />
<br />
Kun olen kertonut uutisen läheisille, ovat kaikki olleet aivan pähkinöinä ja onnitteluita on tulvinut. Itse olen lähinnä kiusaantunut ja yrittänyt mutista jonkun neutraalin vastauksen.<br />
Ystävä: "Ihanaa, onnea! Aivan mahtavaa!"<br />
Minä: "Joo, onhan tää jännittävää."<br />
Molempien vanhemmat haluavat nähdä skypen välityksellä mahan kasvua, minä kiusaannun.<br />
<br />
Ahdistun ajatuksesta, että pitäisi hankkia mitään tarvikkeita. Äitini lähetti minulle kummitätini aikoinaan tekemän vauvanviltin. Se oli suloinen ja olin otettu, mutta piilotin sen syvälle kaapinnurkkaan. Ystäväni kysyi koska mennään ostamaan vauvanvaatteita. Sain vain sanottua, etten ole siellä vielä. Olen pitkään haaveillut eräästä tuolista ja aikoja sitten päättänyt, että hankin sen kun lapsi tulee, koska se on täydellinen "imetys-tuoli". Mieheni kysyi jo pari kuukautta sitten, josko se saa tilata. Kielsin. Kysyi pari viikkoa sitten uudestaan ja annoin periksi, ja nyt pelkään hetkeä jolloin se tulee.<br />
<br />
Ahdistun ajatuksesta, että "joudun" jäämään äitiyslomalle. Huomaan jo miettiväni kuinka nopeasti voin palata töihin, samalla kuitenkin tiedostaen, että haluaisin imettää lasta sen 6kk. <br />
<br />
Nautin raskausvatsastani paljon, se on todella suloinen ja käytän mielelläni vaatteita, joissa se näkyy. Olen siitä ylpeä ja haluan että se huomataan, mutta en halua että siitä keskustellaan. Kaipaan kovasti vertaistukea ja ihmisiä joiden kanssa puhua raskausajasta, mutta ahdistun pahasti "hössötyksestä".<br />
<br />
Olen analysoinut itseäni kovasti, ja ajatellut, että tämä on minun suojamuurini, jolla varmistan, etten luhistu jos asiat menevätkin pieleen. Toisaalta koen, etten ole "ansainnut" tätä, koska en aidosti toivonut lasta, ja niin moni muu edelleen odottaa. Ystäviemme polku on ollut todella pitkä ja raskas, ja lopulta vei luovutushoitoihin. Ensimmäinen ei tuottanut tulosta. Sain itseni kiinni toivomasta, että olisin valmis luopumaan omasta raskaudestani, jotta he onnistuisivat, koska tämä on heille tärkeämpää. Aivan päätön ajatus. Pelästyttävä jopa. Viikonloppuna selvisi, että he ovat plussanneet. Tirautin pari onnenkyyneltä heidän puolestaan ja samalla jäin miettimään toivettani. Entä jos vaihtokauppa toteutuikin. Entä jos tässä on syy sille, etten ole tuntenut lapsen liikkeitä, vaikka olisi pitänyt? Että siellä ei kukaan enää liiku. Edelleen päätön ajatus, mutta syvällä takaraivolla. Nyt odotan ensi viikon ultraa täysin uudella jännityksellä.<br />
<br />
Missään nimessä en laiminlyö lasta tai raskautta, päinvastoin. Olen tehnyt tarkkaa taustatutkimusta ohjeista ja neuvoista, enkä ota mitään annettuna. Olen lukenut raskausajan kirjoja ja tiedän tarkalleen miten raskaus ja synnytys etenevät. Pidän huolta itsestäni ja lapsen hyvinvoinnista niin hyvin kuin osaan. Suoritan pakollisia toimia kuitenkin robotinomaisesti, koska ne "täytyy" ja kuuluu tehdä.<br />
<br />
En vain osaa olla aidosti onnellinen.<br />
<br />Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-88032957149283470122013-10-03T06:42:00.000+03:002013-10-03T06:42:07.041+03:00EteenpäinSuper-yllätyksen ensimmäisestä "järkytyksestä" on toivuttu ja katse on eteenpäin. Jalat ovat edelleen tiukasta maassa kiinni, koska en uskalla rakentaa tulevaisuudenkuvia ennen kuin kriittisin aika on ohi. Ehkä 1-2 kuukauden päästä uskaltaa jo enemmän.<br />
<div>
<br /></div>
<div>
Raskaus muuttui nopeasti hyvin konkreettiseksi, sillä minulla alkoi pahoinvointi heti plussaa seuraavalla viikolla. Alkuun pärjäsin sillä, että söin välipaloja usein, noin tunnin välein, mutta nyt ollaan siirrytty kestokrapulaan, josta ei tunnu pääsevän eroon millään. Aamu alkaa syömällä sängyssä jotain, että pääsee ylipäänsä liikkeelle ja melkein koko ajan pitää olla suussa jotain että pahin olo pysyy poissa. Sopivaa ruokaa on vaikea löytää kun paikallinen keittiö (vaikka monipuolinen onkin) aiheuttaa pelkkänä ajatuksena jo kakomista. Maustamaton jogurtti ja perunamuussi ovat olleet oikotie onneen.<br />
<br /></div>
<div>
Vaikken varsinaisesti usko siihen, että kaikella on syynsä, täytyy myöntää, että pahoinvointi olisi varmasti vaikeampi kestää, jos raskautuminen olisi tapahtunut helposti. Nyt kun tätä on odottanut pitkään, tuntuu siltä että kyllä tämän nyt jaksaa, kun voisi olla ettei tässä oltaisi laisinkaan.<br />
<br />
Mies on ollut Mahtava. Kärsivällisesti tekee iltaisin juuri sitä ruokaa mitä rouva saa päähänsä sillä hetkellä suvaita, tuo "esiaamiaisen" yöpöydälle ennen kuin saan omat silmäni edes auki ja pilkkoo välipalahedelmät valmiiksi pussiin töihin, xylitol-purkan kanssa, ettei hampaat kärsi liikaa jatkuvasta mutustelusta. Eilen posti toi toimistolle yllärinä raskauspahoinvointiin tarkoitettu karkkeja, joita nyt sitten imeskelen onnellisena. (ne ovat oikeasti ihan tavallisia kovia karkkeja, mutta nimi on "preggy drops" ja purkissa on raskaana olevan naisen kuva) En tiedä olenko koskaan kokenut itseäni niin rakastetuksi ja hoivatuksi.<br />
<br />
Kävimme vastikään varhaisultrassa ja sieltä löytyi pienen pieni sykkivä sydän, juuri sieltä mistä pitikin. "Beautiful", sanoi lääkäri. Minua vain nauratti kun tyyppi osoitti koloa varjossa ja väitti sitä ihmisenaluksi. Kyllä minä kohta uskon.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Koska blogin tarkoitus oli ennen kaikkea purkaa omia ajatuksiaan lapsettomuudesta, koen, että tämä tarina on tullut tiensä päähän. Palaan takaisin, mikäli matkalla tapahtuu jotain, mutta toivotaan ettei näin tarvitse tehdä. Nyt on katse kuitenkin eteenpäin. Kuten <a href="http://silmunen.blogspot.sg/" target="_blank">Silmu</a> kommentissaan totesi, Entä jos kyllä?</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Lämmin kiitos kaikille teille, jotka olette aivoituksiani seuranneet ja tuntojanne jakaneet. En ymmärtänyt blogia aloittaessani miten tärkeäksi osaksi projektia teidän vertaistukenne muodostuisi. Se on ollut korvaamatonta.</div>
<div>
<br />
Kiitos ja hei, lämpimiä halauksia.</div>
Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com11tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-55868785752221376812013-09-18T06:48:00.000+03:002013-09-18T06:48:26.763+03:00YllätyksiäHuh huh, kyllä on taas pieni pää ihan sekaisin. Vaihdoimme <a href="http://silmunen.blogspot.sg/" target="_blank">Silmuja-blogissa</a> hiukan ajatuksia siitä, miten sitä tutkii kroppaansa ja kaikkia oireita välillä liikaakin ja miettii mitä mikäkin tarkoittaa. Itse nostan odotukset todella helposti korkealle ja sitten romahdan kun pettymys tulee.<br />
<br />
Toisaalta taas olin juuri ja juuri saanut pääni sisällä jotain keskustelua aikaan siitä, mikä olisi <a href="http://entajosei.blogspot.sg/2013/09/gaboom.html" target="_blank">seuraava steppi</a>, sen jälkeen kun Väestöliiton suositukset iskettiin päin naamaa.<br />
<br />
Ajauduin kuitenkin taas yli-kuuntelemaan kroppaani, herättämään toiveita. Ostin testin töiden jälkeen ja lähdin kotiin. Ja jo metrossa tunsin tutun vatsakivun. Voi prkl. Miksen odottanut seuraavaan päivään? Miksi annoin itseni taas luulla liikoja? Olin todella kiukkuinen ja pettynyt kun kotona totesin olleeni väärässä. Odotin aamuun ja tein testin.<br />
<br />
"Pregnant"<br />
<br />
Voi taivas. Sydän jätti pari lyöntiä väliin ja sitten alkoi hakkaamaan villisti. Epäusko. Hämmennys.<br />
<br />
Pyysin miestä hakemaan iltapäivällä uuden, toisenlaisen testin varmistuakseni.<br />
<br />
Kaksi selkeää viivaa, ei tilaa tulkinnalle. Raskaana.<br />
<br />
Yllätysten Yö, sanoisi Matti Nykänen. Minä olen sanaton. <a href="http://entajosei.blogspot.sg/2013/09/gaboom.html" target="_blank">Taas</a>.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com20tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-71885704734972585682013-09-12T10:15:00.000+03:002013-09-12T10:15:46.644+03:00Vastaus haasteeseenYleensä en innostu haasteista lainkaan, niiden lukemisesta tai varsinkaan vastaamisesta. <a href="http://www.lily.fi/blogit/maailman-valtavin-toive" target="_blank">Maailman Valtavin Toive</a> -blogin ndoton haasteessa oli kuitenkin sellaisia kysymyksiä, joita halusinkin lähteä pohtimaan. Samaten, nämä eivät olleet liian henkilökohtaisia ja paljastavia.<br />
<br />
<b>1. Mietitkö usein maailman ihmeellisyyttä ja sen syntymistä/muodostumista?</b><br />
Mietin usein hetkien onnellisuutta ja elämän tarkoitusta, ja sitä mitä haluaisin ehtiä tekemään ennen kuin kuolen. Samaten mietin usein onko kaikki sattumanvaraista, vai onko asioilla tarkoitus. Vielä olen sattumanvaraisuuden kannalla, insinööri kun olen.<br />
<br />
<b>2. Miksi haluat/halusit tai et halua/halunnut lapsia?</b><br />
Haluaisin kokea äitiyden onnentunteet raskauden. Raskaana olevat naiset ovat (usein) upeita, ja olen jo päättänyt, että minusta tulee sellainen, jos ikinä raskaudun. ;) Lisäksi haluaisin saada lapsenlapsia. Olisi mahtavaa nähdä, että minun puuni jatkaa kasvua.<br />
<br />
<b>3. Mitä lehtiä luet edes suht´säännöllisesti? /Jos et lue mitään, mikset?</b><br />
Luen todella vähän lehtiä. Ihan vain siitä syystä, etten ehdi. Työt haukkaavat ison osan arjestani, ja toisaalta sosiaalinen media ja web muutenkin vievät älyttömästi (liikaa?) aikaani. Rakastan ajatusta lehtien lukemisesta, mutta käytännössä ajaudun aina tekemään kaikkea muuta.<br />
<br />
<b>4. Mikä tilanne on aiheuttanut eniten kateutta sinulle viimeisen vuoden aikana?</b><br />
Se, kun ihmiset tulevat raskaaksi sormia napsauttamalla. Kun asiat tapahtuvat luonnollisesti ja helposti. Usein mietin, miten epäreilua on, miten helposti muut onnistuvat. Tämähän on ihan typerää, koska muuten elämäni on ihan mahtavaa! En voi käsittää miksi olen niin pienisieluinen, että jään kiinni yhteen yksityiskohtaan.<br />
<br />
<b>5. Mitä sanot harrastuksiksesi, jos joku niitä kysyy? [Nehän ei välttämättä ole harrastuksiasi oikeasti :D]</b><br />
Rehellisesti sanoen, mitä milloinkin. Varsinaisia harrastuksia ei ole, vaikka aktiivinen olenkin, joten vastaan sen, mitä juuri niihin aikoihin olen tehnyt.<br />
<br />
<b>6. Mitkä 10 sanaa tulevat mieleesi sanasta "lastensuojelu"?</b><br />
Liian usein epäonnistuva, hyvää tarkoittava ja välttämätön järjestelmä.<br />
<br />
<b>7. Kenen et haluaisi lukevan blogiasi tietäen, että se on sinun?</b><br />
En kenenkään. Haluaisin pitää tämän täysin anonyyminä. Yhdelle ystävälle jäin valitettavasti kiinni, mutta koska hän alkoi lukemaan tätä alunperin aiheen takia, pystyn elämään asian kanssa. Tai ainakin yritän.<br />
<br />
<b>8. Mikä antaa sinulle toivoa, kun sitä eniten kaipaat?</b><br />
Mies.<br />
<br />
<b>9. Mikä on oudoin esine, jonka tiedät olevan olemassa lapsiperheitä/lapsia varten?</b><br />
Ah, näitä on niin paljon! Kaverini asuu USAssa ja linkkailee aina välillä sikäläisiin verkkokauppoihin, jotka ovat pullollaan kaikenlaista roskaa. En tiedä minkä erityisesti valitsisin, mutta tässä pari ehdokasta:<br />
<a href="http://www.amazon.com/The-Peepee-Teepee-Sprinkling-WeeWee/dp/B0013Z4188/ref=sr_1_13?ie=UTF8&qid=1337713792&sr=8-13" target="_blank">The Peepee Teepee for the Sprinkling WeeWee</a> - olen sanaton<br />
<a href="http://www.amazon.com/Munchkin-Warm-Glow-Wipe-Warmer/dp/B000CNOIQ2/ref=sr_1_2?s=baby-products&ie=UTF8&qid=1317445098&sr=1-2" target="_blank">Kosteuspyyhkeenlämmitin</a> - koska kylmä kosteuspyyhe traumatisoi tunnetusti lapsia<br />
<a href="http://www.amazon.com/Fisher-Price-Cradle-Swing-Little/dp/B0018Z6910/ref=sr_1_3?s=baby-products&ie=UTF8&qid=1317445237&sr=1-3" target="_blank">Sähkökehto</a> - olen kerran nähnyt vastaavan livenä, ja ensimmäinen ajatus oli, että lapsi alkaa kärsiään siinä matkapahoinvoinnista, tai tipahtaa kyydistä<br />
<br />
<b>10. Mitkä kolme sanaa kuvaavat parhaiten pukeutumistyyliäsi?</b><br />
<div>
Klassinen ripauksella trendikkyyttä</div>
<div>
<br /></div>
<div>
<br /></div>
Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-80919110493493462982013-09-10T08:47:00.001+03:002013-09-10T08:47:34.602+03:00Gaboom!Käytiin moikkaamassa tätejä Väestöliitossa. (miksei siellä ole muuten töissä lainkaan setiä? Onko kyse kirjoittamattomasta säännöstä, vai eikö sinne vain ole hakeutunut miehiä töihin?)<br />
Aika karua meininkiä. Lääkäri kävi läpi tutkimus- ja tuloshistorian totesi sen päätteksi aika suoraan, että nyt ei kannata enään odottaa yhtään ja että hän suosittelee IVF:ää.<br />
<br />
Gaboom.<br />
<br />
Meni tämä tyttö hetkeksi hiljaiseksi, ja sitä ei muuten tapahdu usein. Jotenkin olin kuvitellut, että tässä olisi vielä vaihtoehto "nappaile pari viikkoa näitä pillereitä, niin olosuhteet paranevat", ja sitten tärppäisi hiukan avustettuna. No ei ole.<br />
<br />
Nyt pitäisi sitten päättää, että a) odotammeko (lähes) mahdottoman tapahtuvan ja käytännössä unohdamme biologisen lapsen, vai b) otamme pankkilainan, jotta voimme edes yrittää lapsen saantia hoidoilla (ilman takeita että onnistumme), vai c) muutamme takaisin Suomeen päästäksemme julkisen hoidon piiriin, edelleen ilman takeita onnistumisesta ja potentiaalisesti aiheutamme ikuisen katkeruuden (jos lasta ei kuulu), koska luovuimme nykyisestä unelmien asuinmaastamme "turhaan". Ja kun vieläkään en ole edes varma koko lapsiasiasta.<br />
<br />
Mieli tekisi oksentaa ahdistuksesta.<br />
<div>
<br /></div>
Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-61004531889294562492013-08-06T13:08:00.001+03:002013-08-06T13:08:14.771+03:00LehdistökatsausKyllä media nyt "hellii" osuvilla jutuilla.<br />
<br />
<a href="http://www.blogger.com/profile/08690518171305682361" target="_blank">Jadekivi</a> linkkasi kommentissa Ylen <a href="http://yle.fi/uutiset/tutkimus_naisten_hedelmallisyys_saavuttaa_huippunsa_kolmekymppisena/6742548" target="_blank">artikkeliin</a>, joka väittää ihan jotain muuta kuin ollaan totuttu näkemään. Mielenkiintoinen näkökulma terveellisten elämäntapojen merkityksestä. Lohtua päivään.<br />
<br />
Tämä päivä taas toi tullessaan Rosa Meriläisen <a href="http://www.hs.fi/elama/a1375752518877?jako=9fefe5a61097e411ee75f12c0c0810eb&ref" target="_blank">kolumnin</a>, joka myös sivuaa aihepiiriä, mutta taas vähän eri näkökulmasta. Mielenkiintoinen juttu, jossa omalla kohdalla kolahti erityisesti kohta "Onhan usein naisihminenkin kolmenkympin korvilla sitä mieltä, ettei
halua lapsia. Mutta mieli mielellään muuttuisi viiden vuoden päästä." Uskon tähän kovasti, sillä erotuksella etten ole kuvitellut etten haluaisi lapsia ylipäänsä, en vain ole halunnut niitä sillä hetkellä. Koko ajan olen kuitenkin uskonut siihen, että joskus tulee se päivä, jolloin haluan. Oikein kovasti. Ja nyt pitää varmistaa että kaikkia pelimerkkejä ei ole pelattu ennen kuin tämä päivä koittaa.<br />
<br />
Lapsettomuudesta kärsinyt ystäväni joskus sanoi fiksusti, että hänelle pahin paikka oli se, kun ensimmäistä kertaa elämässään ei voinut kontrolloida ja suunnitella jotain asiaa.<br />
<br />
Jep jep.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-1324356198462023632013-08-05T09:03:00.002+03:002013-08-05T09:03:54.528+03:00Iän merkitysOlen kasvanut kuullen saarnaa siitä, miten naisen hedelmällisyys laskee kuin lehmän häntä 35 vuoden jälkeen. Vaikka ihan vielä ei olla siellä, on mielessä ollut koko ajan pientä paniikkia, koska jos nyt jo on vaikeaa, miten vaikeaa se on kohta. Ilmeisesti tarina ei ole kuitenkaan ihan näin synkkä. The Atlantic, joka on käsitykseni mukaan ihan kohtuullisen luotettava lähde, julkaisi vastikään <a href="http://www.theatlantic.com/magazine/archive/2013/07/how-long-can-you-wait-to-have-a-baby/309374/?single_page=true" target="_blank">artikkelin</a> aiheesta.<br />
<br />
Artikkelin mukaan näkemykset hedelmällisyyden nopeasta laskusta ovat pahasti liioiteltuja, ja perustuvat 1800-luvulla kerättyyn dataan. Vaikka itselleni suurin järkytys oli ehkä se, että media ei todellakaan suorita riittävästi lähdekriitiikkiä tai tutki taustoja, ei tämä ole olennaista blogin kannalta. Mikä on olennaista on se, että<br />
a) tässä ei välttämättä olekaan iän takia niin kiire, että pitäisi alkaa stressaamaan, ja;<br />
b) voin lopettaa itseni ruoskimisen sen suhteen, että olisi kuitenkin pitänyt aloittaa aiemmin.<br />
<br />
Niille, jotka eivät jaksa lukea koko artikkelia, voin se summata pariin olennaiseen asiaan. Ensinnäkin, iällä on merkitystä hedelmällisyyden suhteen, mutta vasta 40 vuoden jälkeen. Toisekseen, nuoremmat reagoivat paremmin IVF:ään, eli jos sille tielle pitää lähteä, on parempi aloittaa vähän aiemmin.<br />
<br />
Omalta kannaltani artikkeli on rauhoittava siksi, että se antaa edelleen tilaa miettiä haluanko lapsen todella nyt vai vasta myöhemmin.<br />
<span style="font-size: x-small;"><br /></span>
<span style="font-size: x-small;">Ikuiselle jahkailijalle se toisaalta antaa typerän varauloskäynnin tästä(kin) päätöksentekotilanteesta.</span><br />
<span style="font-size: x-small;"><br /></span>Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-10586271089024173702013-07-29T15:39:00.000+03:002013-07-29T15:39:36.657+03:00Erilainen nuoriVarasin ajan Väestöliitosta seuraavan askeleen suunnittelulle. Tulemme Suomeen elokuussa ja halusimme käydä tutulla lääkärillä, jolla on pääsy kaikkiin aiempiin testeihin ja tuloksiin. Jotta saisimme tapaamisen varmati kalenteriin olin ajoissa liikkeellä ja soitin varatakseni aikaa muutaman viikon päähän. Kun he tarkastivat tietomme, kävi ilmi että lääkärimme on lomalla seuraavat pari viikkoa. Kerroin, että olemme ulkomaille joten se ei ole meille mikään ongelma. Puhelimen toisessa päässä oleva hoitaja(?) pursui empaattista äänensävyä ja totesi että hyvä, koska tällöin tapaaminen ei veny liian pitkälle. Kyse oli kahdesta viikosta ja olin itse varaamassa aikaa kolmen viikon päähän.<br />
<br />
Minä mietin taas, miten väärässä paikassa olen.<br />
<br />
On todella hämmentävää, kun ympäristö olettaa minun olevan hajoamispisteessä kun en sitä ole. Sen jälkeen mietin, että tarkoittaako hoitoihin lähteminen, että joudun hajoamispisteeseen, koska sitä ilmeisesti odotetaan. Ja olenko siihen valmis? En todellakaan usko olevani erilainen tämän asian suhteen.<br />
<br />
Erilainen nuori, vaikkei enää niin kovin nuori.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-43846421742983118692013-07-17T10:08:00.000+03:002013-07-17T10:08:00.275+03:00Se vauvakuumeNiin, ei sitä ole vieläkään.<br />
<br />
Tällä hetkellä olen pisteessä, että muiden vauvauutiset ärsyttävät ja ahdistavat. Juhannuksen kieppeillä laskin, että 7 päivän aikana facebookissa 6(!!) kaveria ilmoitti jälkikasvun syntymästä. Väkisinkin mieleen nousivat sienet ja kesäsateet. Vaikka itsellä ei kuumetta olekaan, muistuttaa jokainen ilmoitus silti siitä, että meillä projekti ei ole onnistunut. Jonka jälkeen voikin taas miettiä itsekseen onko projektia oikeasti olemassa, jos sitä ei tunnusta.<br />
<br />
Olen jatkanut itseanalysointia kovasti, ja alan pikku uskomaan enemmän ja enemmän siihen, että kohdallani kyse on ennen kaikkea epäonnistumisen pelosta. Vaikka lasten hankkiminen ei olekaan onnistumisen ja epäonnistumisen peli, kukin aiheen ympärillä pyörinyt tietää miltä tilanne tuntuu. Ei varsinaisesti kärrynpyörien heittämiseltä. Niinpä ajatus siitä, että ihan Oikeasti yrittäisi, ja edelleen epäonnistuisi, tuntuisi varmasti samalta kuin Linnanmäen <a href="http://www.linnanmaki.fi/index.php/laitteet/raketti/" target="_blank">Raketti</a> alaspäin tultaessa. (Inhoan, inhoan, inhoan vapaapudotusta)<br />
<br />
Toisaalta olen tullut kiusallisen tietoiseksi siitä, miten paljon menetän lapsettomana, ja nyt puhun ennen kaikkea äitiyden tunteista. Vaikka en vieläkään ole mitenkään vakuuttunut siitä, että lapsiarki on minua varten, olen joutunut tunnustamaan että Niitä Hetkiä toivoisin. Sillä jopa ne kaikkein realistisimmat äidit, kuten vaikkapa <a href="http://pudonneitaomenoita.blogspot.sg/2013/01/aitihommista-paivaa.html" target="_blank">Liina</a> ja <a href="http://www.projectmama.info/2013/07/nutturamummo.html" target="_blank">Katja</a>, lipsauttavat välillä (puolihuolimattomasti?) sivulauseita, jotka pursuavat Niitä Hetkiä.<br />
<br />
Seikkailija ja virran-mukana-menijä kun olen, olen joutunut toteamaan että pahalta tuntuu ennen kaikkea se, etten voisi kokea sitä, joka niin selvästi on jotain Mieletöntä. Ja tämän kokeakseni olen ilmeisesti henkisesti valmistautumassa seikkalemaan, ensin projektin käynnistämisen merkeissä ja sitten (ehkä, toivottavasti?) lapsiarjen merkeissä.<br />
<br />
Ennustan, että tästä seikkailusta ei selvitä ilman ahdistusta ja kyyneleitä.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-87108439919457807532013-07-15T11:42:00.001+03:002013-07-15T11:42:16.729+03:00Uutta kierrosta!Pientä paluuta blogiin pariin on ilmassa. Joulun alla aloittamamme <a href="http://entajosei.blogspot.sg/2012/12/aikalisa.html">aikalisä</a> päättyi ja kävimme taas keskustelua - tällä kertaa jopa puhuimme asioista niiden oikeilla nimillä.<br />
<br />
Siinä mielessä tilanne ei ole muuttunut radikaalisti, että kumpikin suhtautuu tilanteeseen hyvin jalat maassa. Ilmassa ei ole paniikkia ja pienoisesta itkukohtauksestakin päästiin kainalohoidolla ja muutamilla viisailla sanoilla. Päätimme kuitenkin selvittää, mitä seuraavaksi kannattaisi tehdä. Emme nimittäin tehneet sitä viimeksi, koska itseäni niin ahdisti ajatus Projektin käynnistämisestä. Nyt on siis tarkoitus käydä moikkaamassa Väestöliiton tätejä ja selvittää mitä pitäisi tehdä JOS haluaisi jotenkin auttaa luontoa.<br />
<br />
Tavallaan kyse on päätöksenteon lykkäämisestä, toisaalta nyt liikutaan selvästi eteenpäin.<br />
<br />
Saas nähdä.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-8875527973109807922013-04-18T15:39:00.002+03:002013-04-18T15:39:45.048+03:00Kohdistettua mainontaaHei vaan hei! Olipas kiva nähdä Bloggerista, että täällä on ollut kävijöitä, vaikka hiljaiseloa olenkin pitänyt. :)<br />
<br />
Oli pakko tulla laittamaan viesti, kun yhtäkkiä mulle on alkanut ilmestymään facebookissa Suositeltuina Postauksina paikallisen hedelmällisyysklinikan mainoksia. Omituista tämä on siksi, että en ole juuri selaillut aiheeseen liittyviä tekstejä tai muutakaan, vaan oikeasti pitänyt hiljaiseloa.<br />
<br />
Joku jossain tietää enemmän kuin minä.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com5tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-51861224931451889312012-12-23T11:39:00.001+02:002012-12-23T11:39:59.331+02:00AikalisäKeskustelimme eilen pitkästä aikaa projektista, ajatuksistamme ja siitä miten haluamme edetä. Päätimme yksissä tuumin ottaa aikalisän. Siis ihan oikean aikalisän. <br />
<br />
Ulkopuolisen korvissa keskustelumme olisi varmasti ollut vähintäänkin, hmm, erikoinen. Tapamme käsitellä asioita on usein ironinen, eikä tämäkään kerta ollut poikkeava. Yritimme puhua asioista niiden oikeilla nimillä, mutta eihän siitä mitään tullut. Juttu lähti liikkeelle vasta kun siirryimme "koodikieleen", jonka kumpikin ymmärsi 100%. Niinpä keskustelimme projektista, uusista prosesseista ja työkaluista, jopa ulkoistamisesta ja alihankkijoista.<br />
<br />
Totesimme, että ainakaan tässä vaiheessa projektia emme siirrä tuotantoa Kiinaan, ja että annamme projektin avainhenkilöille aikaa oppia tehtävänsä rauhassa ennen kuin kutsumme ulkopuolisia konsultteja mukaan. Luotamme siihen, että käyttämämme raaka-aineet ovat riittävän korkealuokkaisia ja kehitysympäristö tarpeeksi stabiili. Koska tiedostamme kuitenkin, että sijoittajien kärsivällisyys ei riitä ikuisesti ja on myös mahdollista, että tuotantolinjastossa on vikaa, asetimme milestonen, jonka kohdalla tarkastelemme projektin etenemistä uudestaan. Emme halunneet tehdä vielä päätöksiä tämän rajapyykin jälkeisestä ajasta, koska yrityksen toimintaympäristö voi muuttua merkittävästi seuraavan puolen vuoden aikana. Lisäksi totesimme, että molemmille on tärkeää, että työstään voi nauttia, joten ennen kaikkea päätimme rauhoittaa tilanteen ja antaa organisaatiolle aikaa. Tulostavoitteet asetamme myöhäisemmässä vaiheessa, mikäli se tuntuu hyödylliseltä.<br />
<br />
Mies. <3<br />
<br />
Yritän nyt itsekin noudattaa hallituksen päätöstä. Tämä tarkoittaa todennäköisesti sitä, että blogi hiljenee joksikin ajaksi. Yritän ottaa ihan oikean aikalisän.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-2890152206757913901.post-62416546974662783252012-11-30T09:49:00.000+02:002012-11-30T09:49:25.037+02:00Neljä on liikaaHiljaista on ollut. Ei ole ollut oikein mitään sanottavaa. Enkä toisaalta ole halunnut väkisinkään asiaa kaivella.<br />
<br />
Mutta kyllä minä niin mieleni taas pahoitin. Aamu alkoi sillä, että selasin nopeasti blogeja (en nykyisin seuraa muiden tilanteita päivittäin) ja kävi ilmi, että kaksi kanssasisarta on tullut raskaaksi. Toki olen iloinen, kun pitkä odotus päättyy onnellisesti, mutta kyllähän se kouraisee.<br />
<br />
Päivällä tapasin erään henkilön, jonka kanssa olemme neuvotelleet yhteistyöstä työrintamalla. Hän aloitti tapaamisemme kertomalla, että nyt on tullut esiin sellaisia henkilökohtaisia asioita, jotka vaikuttavat tilanteeseen. Ei olisi tarvinnut jatkaa, mutta sanoi hän sen kuitenkin ääneen. Raskaana. Olin iloinen hänen puolestaan, juttelimme siitä miten tässä iässä asia ei voi enää miettiä onko hyvä aika vai ei, vaan on otettava kiitollisuudella vastaan jos lapsi on tullakseen. Hymyilin, ja samalla mietin miten minäkin voisin ottaa lapsen kiitollisuudella vastaan.<br />
<br />
Iltapäivällä kävin tutustumassa erääseen toimistotilaan, johon muuttamista harkitsemme. Siellä oli paikalla joukko todella mukavia ihmisiä ja tunsin heti yhteenkuuluvuutta. Tilassa työskentelee tällä hetkellä vain yksi nainen ja sillä hetkellä kun hän astui esiin muiden takaa, no, arvaatte varmaan. Vatsanseutua hallitsi todella kaunis pieni kumpu, josta ei voinut erehtyä.<br />
<br />
Jotenkin tämä neljäs saman päivän aikana oli liikaa. Jotenkin minä mieleni niin pahoitin.Odotellenhttp://www.blogger.com/profile/09598556273904699940noreply@blogger.com7