6.11.2012

Ovatko lapset erilaisia eri puolella maailmaa?

Suuri syy sille, että välillä koko homma epäilyttää niin perhanasti on se, että Suomessa lapset eivät ole herättäneet minussa oikein minkäänlaisia äitireaktioita. Muiden lapset eivät vain kiinnosta. (paitsi tietenkin ne ihan läheisimmät)

Täällä tilanne on jotenkin erilainen. Aivan kuin lapset olisivat ihan toisenlaisia, jotenkin hyväkäytöksisempiä (onko tuo oikea sana??)  ja suloisempia. Tänään viimeksi sain itseni kiinni tuijottamasta pientä tyttöä ajatellen, että olisi se vain ihanaa, jos itselläkin olisi tuollainen.

Keittiöpsykologi minussa analysoi, että sisimpäni tietää ettei projektimme tule koskaan onnistumaan ja valmistelee minua jo henkisesti adoptioon. Sen olen nimittäin päättänyt jo kauan sitten, että jos koskaan adoptoin, haluan tarjota kodin jollekin, jolla ei muuten olisi kunnollisia edellytyksiä elämään. Ja minulle se tarkoittaa pientä Suomen ulkopuolelta.

Yli 10.000 kävijää sitten perustamisen, hurjaa! Kiitos teille kaikille lukijoille, nöyräksi vetää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti