9.5.2012

Adoptio

Mä olen aina suhtautunut adoptioon positiivisen neutraalisti, maailmanparannus-kylki edellä. Olen ajatellut, että voisin hyvin adoptoida ja siten pelastaa jonkun pienen tulevaisuuden. Toisaalta oma hinku äidiksi on ollut niin laimeaa, etten uskon että vääntöä riittäisi tarpeeksi lähteä siihen ruljanssiin. Koska ihan käsittämättömän pitkä ja raskas prosessi on kyseessä.

En ole sitä sen enempää miettinyt, koska joskus kun Miehen kanssa siitä puhuttiin, hän ilmoitti ettei voisi kuvitella adoptoivansa. Vähän niin kuin end of discussion, koska siihen mennään molemmat täysillä tai sitten ei lainkaan.

Nyt viimekertaisen itkukohtauksen kohdilla kun juteltiin aiheen ympärillä, Mies ilmoittikin että kanta on vaihtunut. Jännä, sillä taitaa olla ihan oikea vauvakuume.

No, eipä tässä nyt vieläkään tarvitse asiaa sen enempää pohtia, mennään askel kerrallaan eteenpäin.

4 kommenttia:

  1. Mäkin olen paljon pohdiskellut adoption mahdollisuutta. Ennen kuin meille tämä oma ihme suotiin, olin varma etten voisi edes harkita adoptiota. Pelkäsin, etten voisi rakastaa, etten osaisi olla äiti vieraalle lapselle, joka ei tavallaan ole minua äidiksi luonut. Vaikea selittää. Nyt kun minusta tuli äiti jo jonkinaikaa sitten, ja toista lasta haluaisimme kovasti, niin adoptioasia on keikannut päälaelleen, nykyään olen varma, että osaisin rakastaa ja ennenkaikkea olla äiti adoptiolapselle.
    -Elisa

    VastaaPoista
  2. Elisa, uskon kyllä että rakkaus syntyisi yhtä varmasti adoptiolapseen kuin biologiseenkin. Adoptiolapsen "raskaushan" kestää vielä pidempään. Oman epäileminen liittyy ehkä juuri sen prosessin läpikäymiseen. Kohtuu läheltä seurasin sukulaiseni prosessia ja kyllä siinä pitää uskoa ja toivoa riittää ennen kuin rakkaus pääsee syttymään.

    VastaaPoista
  3. Tuotakin aihetta on pitänyt vähän mielessään jo käsitellä. Eikä se kyllä mitenkään haluttava vaihtoehto ole. Juurikin tuon prosessin takia. Voisin hyvinkin kuvitella olevani myös adoptioäiti (joskaan mieheni ei asialle satasella ole syttynyt) mutta tuo matka siihen hetkeen kun saat olla se äiti, se on kivinen ja pitkä tie. Ja minun tapauksessani, taitaa vielä aikakin alkaa loppua. Vanha kun jo on. Kohta ainakin jos ei ihan vielä.

    Mutta kuten totesit, kaikki aikanaan. Ei vielä tuota tarvinne päättää eikä liiemmin energioita siihen tuhlata. Tiedostettu sekin vaihtoehto on, jatkon määrää sitten mikälie-kohtaloko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiemmin mietin, miten paljon helpompi ja halvempi "tavallinen" raskaus. No, ei se aina niinkään ole. Kyllä tässä on sitäkin miettinyt, että tästä taitaa tulla loppupeleissä kalliimpi ja raskaampi prosessi. :p

      Mulle isoin juttu ei ole lapsen biologisuus, vaan raskauden kokeminen. Se adoptiossa harmittaisi, etten pääsisi näkemään miten kroppaa muuttuu ja toimii. Joten ei adoptio mullekaan siinä mielessä mikään hip-hip-hurraa -juttu ole.

      Jäädään odottelemaan sitä mikälie-kohtaloa.

      Poista